Ihmiset ja ympäristö

Koppelomäen Ilkka esitti mielenkiintoisen teorian Saa mitä haluat –valmennuksessa, kun puhuimme siitä, kuinka ihmiset ja ympäristö vaikuttavat meistä jokaiseen. Hän esitti väitteen, että henkilön tulot ovat hänen ympärillään olevien ihmisten tulojen keskiarvo. Ensimmäinen ajatukseni oli, että miten muka voisi olla. Tein sitten nopean arvion omasta tilanteestani ja totesin, että sehän muuten on niin! Ymmärsin myös, ettei tämä päde pelkästään rahaan, vaan oikeastaan ihan kaikkeen.

Seuraavaksi ihmettelin äkkiseltään laskelmoivalta tuntuvaa ajatusta siitä, kuinka voin vaikuttaa elämääni ja tavoitteisiini valitsemalla oikeat ihmiset ja oikean ympäristön. Pitäisikö tässä nyt muka pistää kaveripiiri uusiksi? Olen miettinyt tätä valmennuksen jälkeen paljon ja ymmärtänyt, että todelliset ystävät ole menossa minnekään. Hehän ovat juuri niitä oikeita ihmisiä ympärilläni.

Voi kuitenkin miettiä, onko ympärilläni ihmisiä, jotka tuovat tuovat negatiivista energiaa elämääni, latistavat innostukseni kerta toisensa jälkeen, tai vaikuttavat muuten epäsuotuisasti olemiseeni. Samalla tavalla voi miettiä, millainen vaikutus itselläni on ympärilläni oleviin ihmisiin. Tältä pohjalta voi tehdä valintoja, jotka ovat kaikille osapuolille hyväksi. On toki ihmisiä, joita ei voi, eikä välttämättä haluakaan kokonaan sulkea elämästään, mutta tietyt rajat voi kuitenkin määritellä.

Tähän aiheeseen liittyy paljon asioita, joita edelleen pohdiskelen ja joihin varmasti palaan vielä täälläkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s