Makuuhuone järjestykseen

Before and after by ~ Sandy ~
Before and after, a photo by ~ Sandy ~ on Flickr.

Lähtötilanne ja tavoite

Makuuhuoneestamme tahtoo helposti tulla väliaikainen varasto asioille, joille ei heti ehdi tehdä mitään. Ikävää taipumusta edesauttaa se, että huone on erillään muista huoneista, ja ovi on lasten vuoksi aina kiinni. Makuuhuone on samalla myös työhuoneeni, ja pienet käsiparit kävisivät mielellään penkomassa kaikki laatikot, ja mihin nyt ikinä yltäisivätkään.

Viime talvena järjestin työpöydän, erillisen laatikoston ja yhden kaapin sillä ajatuksella, että alkaisin taas aktiivisemmin taiteilla. Pidin ajatuksesta, että tarvikkeet olisivat käden ulottuvilla, kun inspiraatio iskee ja saan varastettua itselleni oman hetken. Viimeiset puoli vuotta on kuitenkin näyttänyt, ettei ajatus ole realistinen. Aika ei ole otollinen tälle harrastukselle.

Nyt haluan ennen kaikkea tilaa kirjoittamiselle ja tulevan suunnittelulle. Taide- ja askartelutarvikkeille riittää, että ne ovat hyvässä järjestyksessä jossain, mistä ne saa tarvittaessa pienellä vaivalla käyttöön. Olen äskettäin käynyt kaikki tarvikelaatikot läpi ja karsinut turhat pois, joten nyt tarvittiin vain uusi paikka.

Mitä löytyi ja mitä tein

Laatikoston laatikot: Muistikirjat. Laatikollinen kyniä. Vanha kalenteri, muistitikkuja, penaali. Lajitelma käytetyimpiä askartelutarvikkeita, esitteitä, ristikkolehti. Kirjekuoria, kortteja, korttipohjia, valokuvia kortteihin, postimerkkejä, kirjepapereita, kirjevaaka. Toimistotarvikkeita.

Poistin turhat lippuset ja lappuset, toimimattomat kynät, sekä vanhan kalenterin. Keräsin pöydältä kaikki kynät samaan laatikkoon, ja laitoin kaikki muistitikut yhteen pieneen rasiaan.  Askartelutarvikkeet menivät takaisin omiin laatikoihinsa, ristikkolehti lehtikoteloon, esitteet kierrätykseen. Sain kaikki korttipohjat yhteen kuoreen, kortit toiseen ja valokuvat kolmanteen.

Järjestin jäljelle jääneet tavarat ja kaksi laatikkoa jäi tyhjäksi. Toiseen keräsin pöydältä kaikki valmennuksiin liittyvät paperit, jotka haluan käydä vielä läpi.

Yläkaappi: Kaksi nukketaloa.
Näistä en toistaiseksi halua luopua.

Kaappi 1: Taide- ja askartelutarvikkeet laatikoissaan. Kaksi skanneria.

Järjestin vaatehuonetta, ja sain kaikki taide- ja askartelutarvikelaatikot mahtumaan yhdelle hyllylle. Skannereista molemmat käytössä, eri tarkoituksissa. En halua niitä pöydälle, onneksi kaapissa on tilaa. Kaappiin järjestyi tilaa myös lattialla pölyttyneelle ompelukoneelle, kameralaukuille, ulkoiselle kovalevylle ja aiemmin pöydällä olleille erilaisille inspiraatio- ja päiväkirjoille.

Kaappi 2: Laatikollinen esikoisen piirustuksia. Omat vaatteeni. Korillinen hygieniatarvikkeita.

Lisäsin pöydällä odottaneet uudet säästettävät piirustukset laatikkoon. Minulla on todella vähän vaatteita, ja olen vielä jokin aika sitten käynyt ne läpi, joten niissä ei ollut edes järjesteltävää. Hygieniatarvikkeille ei ole säilytyspaikkaa kylpyhuoneessa. Kävin korin läpi ja tein tilan pöydällä paikkaa odottaneille tarvikkeille.

Valmista tuli!

Pöytä on tyhjä, tarvittavat tavarat käden ulottuvilla kaapissa ja laatikoissa, ja tilaakin jäi vielä reilusti.

Superyllätysbonuksena saimme järjestettyä miehen kanssa vielä eteisen siivouskaapinkin, kun lapset viettivät iltapäivää mummulassa. Ennen ja jälkeen -kuvat puhunevat puolestaan – lisää kuvia löytyy Facebookista, jossa on oma kansionsa näille kuville.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s