Haastattelussa Helmi Kiuru

Kun tapasin Helmin ensimmäistä kertaa elokuun alussa, emme vaihtaneet montaa sanaa, mutta Helmin tyyni, hyvää huokuva olemus jäi mieleen. Kun aloin miettiä haastateltavia tähän blogiin, Helmi oli ensimmäisiä mielessäni.

Pyysin Helmiä kirjoittamaan ajatuksistaan, ja eilen vietimme vielä kolme tuntia jutellen läsnäolosta, tietoisuudesta, vapaudesta, hyvistä teoista, oivalluksista, ja elämästä yleensä. Kaikki se ihana levollisuus ja lempeys, minkä olin ensitapaamisellamme Helmistä aistinut, oli todella juuri sitä – ja vielä paljon enemmän.

Helmi

Olen Helmi Kiuru

Käyn Maa ja Taivas -nimisen paikan koulutusohjelmassa ja kuulun Craft & Design osuuskuntaan, jonka kautta autan ihmisiä luomaan viihtyisiä, harmonisia ja asiakkaiden itsensä näköisiä tiloja, jotka kestävät aikaa täyttäen samalla asiakkaiden tarpeet ja toiveet. Nautiskelen elämästä seuraten oman intuitioni johdatusta – minne se sitten kuljettaakin.

Parasta juuri nyt

Tällä hetkellä parhaita juttuja on meditaatio, tietoisuus, itsensä ja ihmisten tarkkailu ja siitä kumpuavat oivallukset. Uusiin ihmisiin tutustuminen ja ajatusten vaihtaminen – kaikki voivat oppia tai saada ahaa-elämyksiä toisiltaan, ja on hienoa, jos pystyy auttamaan muita.

Lueskelin uusinta Voima-lehteä jossa kerrottiin Random Acts Of Kindness -ilmiöstä, joka siis tarkoittaa hyvien tekojen tekemistä. Usein rajoitamme hyvät teot ja kiltteyden lähipiiriin ja unohdamme olevamme kaikki yhtä: ihmiset, eläimet, luonto. Miksi siis säännöstellä rakkautta, tukea, kannustusta tai vaikka vaan jonkun ihmisen kuuntelemista.

Metsäretket ja ruoka

Inspiroidun ja lataan akkuja luonnonrauhassa ja raikkaassa ulkoilmassa. Metsäretkiltä mukaan tarttuu lähdevettä, herkullisia marjoja tai sieniä. Ruoasta puheen ollen, olen tällä hetkellä myös todella innostunut kokkailemaan. Huomattuani kuinka suuri merkitys ruoan laadulla on kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa, olen alkanut kehittää ruokavaliotani terveellisempään suuntaan. Esimerkiksi raakaruokaan ja superfoodeihin tutustuminen on ollut mielenkiintoista.

Helmi

Itsensä voittaminen

Nautin laulamisesta ja tilaisuuden tullen menen aina laulamaan karaokea, vaikka se jännittääkin. Käyn myös improvisaatiokurssilla, jossa oppii nauramaan itselleen, ja ymmärtää, ettei elämää pidä ottaa liian vakavasti. Uskon, että itsensä nolaaminen, uusien asioiden kokeilu, sosiaalisten estojen voittaminen tai muiden pelkojen kohtaaminen ovat todella tehokkaita tapoja kehittyä.

On tietysti tärkeää nauttia kaikesta mitä tekee, ja jos jotain ei pysty tekemään hyvillä energioilla, niin kannattaa miettiä miksi ylipäätään edes tekisi mitään vastentahtoisesti.

Ainoa keino saada jotain on päästää irti

Elämääni on lyhyessä ajassa tullut paljon hienoja asioita, ja joskus se on tarkoittanut jostain vanhasta luopumista. Irti päästäminen on välillä ollut todella vaikeaa, vaikka on tiennyt, että jokin asia ei tee itselle hyvää.

Elämä on muutosta. Ei pitäisi takertua ihmisiin, hallita tai ohjailla, sillä ainoa keino saada jotain on päästää irti. Olenkin opetellut ottamaan elämän vastaan avoimin mielin, ilman odotuksia, arvostelua tai tulkintaa – elää vaan tässä ja nyt nauttien hetkestä ja vapaudesta. Pelot ovat aina tulevaisuudessa.

Ihmisen todellinen olemus

Mielestäni itseään ei kannata yrittämällä yrittäen kehittää tai muuttaa. Kyse on ennemminkin erilaisista ohjelmoinneista ja uskomuksista pois oppimisesta. Tällöin vapautuu tilaa mille vaan uudelle ja ihanalle, mitä sitten haluammekin elämäämme manifestoida.

Olen huomannut, että parasta kasvua tapahtuu, kun on tietoinen itsestä, kehosta, mielestä, tunteista ja tuntemuksista ihan jokapäiväisessä elämässä. Kokonaisvaltainen itsensä tarkkaileminen saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta se on oikeastaan epäitsekkäin teko mitä voit tehdä, sillä tietoisuus luo hyvää. Omien ongelmien kieltäminen tai niiden lakaisu maton alle ei auta ketään. On tärkeää olla rehellinen itselleen ja muille, ja hyväksyä itsensä, muut ihmiset ja tapahtumat juuri sellaisina kuin ne ovat.

Tietoinen ihminen tekee luonnostaan rakkaudellisia tekoja ja asioita, jotka ovat hyväksi sekä itselle että muille, sillä se on ihmisen todellinen olemus.

Helmi

Asioita tapahtuu kuin itsestään

Alettuani elämään tietoisemmin elämän kaikilla osa-alueilla olen huomannut paljon kehitystä ja oikeilta tuntuvia muutoksia. Uskallettuani olla avoimemmin oma itseni ja seurata sisäistä ääntäni on kaikkia ihania asioita alkanut tapahtua ihan kuin itsestään – huikea ero suorittamiselle ja väkisin puskemiselle!

Meditointi ja muut koulutuksessa opitut tekniikat ovat auttaneet negatiivista ja rajoittavista ajatusmalleista ja ohjelmoinneista eroon pääsemisessä. Negatiiviset asiat aiheuttavat tukkeumia, jotka estävät tilaisuuksiin tarttumisen ja haluamiesi asioiden tapahtumisen.

Tärkeintä luottaa omaan intuitioon

On olemassa paljon hyviä, inspiroivia kirjoja ja elokuvia, mutta samat asiat eivät toimi kaikilla, ja kirjoitettu sana voi myös johtaa harhaan. Tärkeintä onkin mielestäni luottaa omaan intuitioon, jolloin oivalluksia ja sisäistä tietoa voi ammentaa ihan jokapäiväisestä elämästä.

Meditoiminen on yksi hyvä keino hiljentyä ajatusten ja ulkomaailman hälystä, kääntyä sisäänpäin ja löytää mielen hiljaisuus, josta kumpuaa rajattomat mahdollisuudet, inspiraatio ja yhteys olemuksemme ytimeen. Anthony De Mello, Osho ja Eckhart Tolle ovat olleet minulle hyviä opettajia.

Ihmiset ympärillä

Erilaiset tapahtumat ovat hyviä. Niissä tapaa paljon ihmisiä, joilta voi oppia tai saada hyviä oivalluksia. Kävin juuri Hyvinvointitreffit- tapahtumassa jossa Ilkka Koppelomäki puhui, miten suuri merkitys on ihmisillä, joiden kanssa vietämme eniten aikaa. Samanhenkisten ihmisten verkosto onkin hieno asia – silloin saa tarvittaessa tukea ja kannustusta valitsemallaan tiellä.

On kuitenkin muistettava elää omaa elämää, eikä harhautua tyydyttämään muiden haluja. Muistettava avoimuus uusille asioille ja ihmisille, sekä rohkeus rikkoa ja kyseenalaistaa vanhoja kaavoja, ja vapautua niistä. Tiettyjen asioiden välttely ja toisten asioiden haluaminen ei vie eteenpäin vaan se, että intuitiivisesti ja rohkeasti tekee juuri sitä, mikä tuntuu oikealta kunakin hetkenä.

Helmi

Elämä on tässä ja nyt

Kannattaa tehdä asioita eri tavalla, rikkoa rutiineja, jutella ihmisille ja kohdata pelkoja. Elää ja tehdä tietoisena asioita, joita haluaa. Ja niin kuin aamuteen mietelauseessakin kerrottiin  – muistaa, että ”Life is not a problem to be solved, it is a Mystery to be lived.”

Elämä on ihmeellistä ja ihanaa, joten miksi murehtia huomista tai pohtia mennyttä. Silloin jää elämän ihmeet kokematta ja elämä elämättä. Elämä on tässä ja nyt!

Pienikin on merkittävää

Ole mitä olet, hyväksy itsesi hetkessä. Egolla on suuri tarve aina pyrkiä johonkin, mutta jospa vain eläisi avoimin mielin ottaen vastaan elämän, ihmiset ja tapahtumat juuri sellaisena kuin ne tulevat – ilman tulkintaa tai arvostelua. Sitten voi pohtia, mitä asioita haluaisi muuttaa ja toimia sen mukaisesti, sillä luomme itse todellisuutemme. Pelkkä meditointi ei riitä, pitää myös toimia!

Ole kiitollinen kaikesta mitä sinulla on ja jaa siitä mahdollisimman paljon muillekin! Pienetkin jutut ovat merkittäviä, tee muiden hyväksi sen verran kuin pystyt tällä hetkellä. Älä jätä tulevaisuuteen, levitä rakkautta, iloa ja valoa maailmaan nyt!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s