Ajatuksia valokuvaprojekteista

Ensimmäinen kosketukseni valokuvaprojekteihin oli Flickrissä keväällä 2008, kun innostuin muiden esimerkistä kokeilemaan 365 -projektia silloisella kamerakännykälläni. 365-projektin ideana on ottaa kuva päivässä vuoden ajan, joka päivä. Toki kuvia tulee otettua enemmänkin, mutta jokaiselta päivältä valitaan yksi kuva projektia varten.

Näin tuollaisen kuva päivässä -projektin valokuvapäiväkirjana, mikä tuntui hyvältä idealta etenkin silloisessa elämänvaiheessa, kun odotin esikoistani ja arvelin kirjoittamisen jäävän vähemmälle. Niin jäi kyllä pian valokuvaaminenkin, mutta vain hetkeksi.

Precious / camera phone diary

Aloitin projektin uudestaan syksyllä 2008, ja tällä kertaa se jatkuikin yhtä soittoa aina kevääseen 2010, jolloin aloin odottaa kuopustamme ja olin monta viikkoa vuoteen omana. Tämän jälkeen tein vielä täyden kierroksen vuonna 2011, ja nyt pidän projektista välivuotta.

Erityisesti minua kiehtoi nähdä kokonainen vuosi valokuvien sarjana. Se oli kantava ajatus niinä hetkinä, kun koko juttu kävi lievästi sanottuna hermoille. Nämä projektit ovatkin olleet hyvänä opettajana pitkäjänteisyyteen ja periksiantamattomuuteen. Toisaalta, kun joitain projekteja on ollut pakko jättää kesken, on pieni sisäinen suorittajani oppinut lopulta hyväksymään senkin.

Getting the fire under control

Kun valokuvaa päivittäin erilaisia asioita, erilaisissa tilanteissa, on vaikea olla tulematta paremmaksi kuvaajaksi. Projekteissa kehitys on palkitsevan selvästi nähtävissä, kun vertaa alku- ja loppupään kuvia. Itselleni erityisesti vuosi 2009 oli tällainen isojen askeleiden vuosi. Ostin ensimmäisen digijärkkärini alkuvuodesta, ja todella paneuduin kuvaamiseen. Valokuvaaminen on muutenkin hyvä keino tuoda erilaisia muutoksia näkyväksi.

Joka päivä ei tietenkään ole ollut aikaa kuvata ajatuksella ja ajan kanssa. Etenkin jälkikasvun kanssa kulkiessa mukana on usein vain taskuun mahtuva pokkari, ja kuvat ovat nopeita räpsäyksiä ohikulkiessa. Siinä onkin ollut täydellisyyden tavoittelijalle taas yksi opin paikka, kun oikein onnistuneen kuvan jälkeen on täytynyt jonon jatkoksi lisätä onneton kuvatus. Pakko, koska vielä pahempaa olisi jättää päivä välistä!

Päivän kuvan valitsemin kymmenien tai jopa satojen kuvien joukosta on tuottanut päänvaivaa ihmiselle, joka ei lähtökohtaisesti ole kovin hyvä tekemään päätöksiä. Joskus tasaväkisen hyviä kuvia on liikaa, joskus ei löydy sitä ainuttakaan, jolloin on valittava vähiten huono. Sen kun on pitkin hampain laittanut nettiin, on ollut lohdullista huomata, kuinka monet muut löytävät kuvasta jotain sellaista hienoa, mitä ei itse ole pettymykseltään osannut nähdä. Siinä oppii armeliaammaksi itselleen.

Whisking eggs / 311-365

Projekteihin on liittynyt siis hyvin olennaisena osana kuvien julkaiseminen. Kaikki projektini löytyvät Flickristä, jonne on vuosien saatossa syntynyt läheinen kaveripiiri eri puolilla maailmaa asuvista ihmisistä. Yhteisöllisyys on tuonut valokuvaamiseen oman ulottuvuutensa. Valokuvat ja arkiset tarinat niiden takana tuovat ihmiset lähelle toisiaan asuinpaikasta huolimatta. Olen oppinut valtavasti kuvaamisesta ja elämästä yleensä. Monista ihmisistä on tullut oikeita ystäviä.

On tehnyt hyvää tarkastella omaa elämäänsä toisten silmin. Monet itselle niin itsestäänselvät asiat ovat olleet muille aivan uusia ilmiöitä. Oma arki ja elinympäristö näyttäytyvät sen vuoksi itsellekin tuoreempana. Asioita on alkanut arvostaa uudella tavalla. Olen oppinut paljon myös Tampereen historiasta ja arkkitehtuurista, kun olen kuvateksteissäni halunnut tarjota enemmänkin taustaa kuvaamistani kohteista.

Around 1880

Kuva päivässä –projektien myötä innostuin lukuisista muistakin valokuvaprojekteista. Olen muun muassa kuvannut samaa kohdetta kerran viikossa läpi vuoden. Siinä ensisijaista on ollut luonnon ja vuodenaikojen kauneus. Luovuuden taas ovat saaneet koetukselle etenkin sellaiset haasteet, joissa kuvataan valmiiksi annettujen teemojen mukaan. Oma lisähaasteeni on aina yrittää tulkita annettuja teemoja mahdollisimman omaperäisesti.

Tällaisista haasteista saa yllättävän paljon iloa arkeen. Suoranainen pelastus ne olivat silloin, kun esikoinen nukkui päiväunet vain vaunuissa, ja kävelin naapurustoa ristiin rastiin päivästä toiseen. Samat maisemat eivät enää haitanneet, kun silmät etsivät kulkiessa eri teemoihin sopivia kohteita. Olen tullut myös huomattavasti rohkeammaksi kuvaajaksi julkisilla paikoilla. Enää ei haittaa ollenkaan kyykkiä milloin missäkin puskassa tai pysähtyä keskelle jalkakäytävää kuvaamaan.

Going nowhere

Pitkän tarinan päätteeksi lyhyesti tiivistäen: Projektien myötä valokuvauksesta on kasvanut minulle yksi tapa hahmottaa elämää, käsitellä asioita ja tunteita, pysähtyä hetkeen, huomata asioita ja katsoa niitä toisin, pitää yhteyttä kavereihin, tallentaa muistoja, ajankuvaa. Vaikka tällä hetkellä kuvaan vähemmän, jonkinlainen kamera kulkee aina mukana – kaiken varalta.

2 thoughts on “Ajatuksia valokuvaprojekteista

  1. Kauniisti kirjoitettu, kiitos. Itselleni kuva on ehdoton arjen dokumentoinnin väline ja ajankuvan ja ympäristön tallentaja. Kiitän insinööriä kameran ja kännykän yhdistämisestä yhtä paljon kuin tiskikoneen keksimisestä! (Siis joka päivä.)

  2. Kiitos itsellesi kommentista, ja anteeksi myöhäinen kiitokseni! Hieman ollut haipakkaa nämä viime viikot, mutta täällä ollaan taas!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s