Uusi merkitys sanalle työ

Olen löytänyt itsestäni uuden piirteen – rakastan työntekoa!

Parinkymmenen vuoden aikana olen opiskellut ja tehnyt monenlaista. Suunta on ollut vahvimmillaan sosiaalialalle päin, ja sillä saralla olen pisimmälle mennytkin. Oikeastaan kaikissa töissäni on ollut jokin piirre, joka voisi olla osa unelmatyötäni. Kokonaisuus on kuitenkin aina pannut miettimään, miten ihmeessä löydän sellaisen työn, jota jaksaisin tehdä innolla vuodesta toiseen. Onko sellaista edes olemassa, vai onko minussa jokin vika?

Vahvuuteni, sellaiset sisäsyntyiset iloa tuovat ominaisuudet, olen aina tunnistanut aika hyvin. Ideat ja niiden toteuttaminen, suunnittelu ja uuden luominen ovat minulle ominta ja tärkeinä. Niistä sytyn aina. Ongelmana on ollut löytää itsensä toteuttamiseen sellaiset kanavat, että niistä olisi taloudellistakin iloa. Harrastuspuolella olen sentään osannut ottaa ilon irti tuosta kaikesta, ja usein olen miettinytkin, kuinka saisin ne samat palaset työelämään.

Viimeiset neljä ja puoli vuotta olen ollut kotiäiti, ja usein ajatellut, että voisinpa aina olla näin – kotona omia juttuja touhuten. Kunnes sitten löysin omat alani, järjestämisen ja valmentamisen, ja uskaltauduin yrittäjäksi varsin nopealla tahdilla. Nyt tuntuukin siltä kuin iso pullo kuohuvaa olisi avattu rivakan ravistamisen jälkeen. Ideoita tulvii pihalle sellaisella voimalla, että ne lähestulkoon toteuttavat itse itsensä.

Viimein tiedän millaista on, kun omasta työstä tulee toistuvasti sellainen tunne, että apua-miten-tämä-voi-olla-näin-mahtavaa! Olen äärettömän kiitollinen. Itsensä elättämisestä nyt ei vielä voi puhua, mutta sekin aika tulee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s