Kultakalan muisti ja muita aiheita kiitollisuuteen

Christmas tree @ Amurin Helmi

Kiitollisuuspäiväkirjani jatkuu.

Maanantaina olin kiitollinen musiikista, joka auttoi arkeen palaamisessa. Olen kiitollinen siitä, että musiikilla ylipäätään on taas erityinen rooli elämässäni. Se oli jonkin aikaa kadoksissa, mutta sille hiljaisuudelle oli myös oma tilauksensa.

Olen kiitollinen siitä, että kuopus on ohittanut iän, jossa vaaditaan jatkuvaa perässä juoksemista. Nyt on monenlaista omaa ja yhteistä leikkiä, mikä helpottaa kotona olemista huomattavasti.

Tiistaiaamuna siivosin keittiömme tavallista perusteellisemmin. Tämän jälkeen lähdin työkeikalle, ja kun kotiin palattuani avasin keittiön oven, yllätyin iloisesti. Olin jo ehtinyt unohtaa siivonneeni siellä aiemmin aamulla! En tiedä, kummasta olen kiitollisempi – siististä keittiöstä, vai siitä, että myöhemmin ilahduin asiasta niin perinpohjaisesti.  Elämä voi olla näinkin antoisaa, kun on kroonisesti kultakalan muisti!

Kotikäynti ammattijärjestäjänä muistutti hyvin siitä, miksi haluan olla ammattijärjestäjä. Olen kiitollinen siitä, että minut kutsuttiin avuksi.

Olen kiitollinen siitä, että eräät työhön liittyvät sekavilta tuntuneet vaihtoehdot avautuivat niin, että päätös oli lopulta helppo tehdä. Siitäkin huolimatta, että valintani ei ollut se, mistä alunperin haaveilin.

Keskiviikkona pääsin itse valmennettavaksi ja vakuutuin muutoksen tärkeydestä. Niinhän se on, että jos tekee asiat aina samalla tavalla, saa aina samanlaisia lopputuloksia. Täytyy tehdä jotain muuta saadakseen jotain muuta. Olen kiitollinen sekä tästä valmennuksesta, että siitä prosessista, joka myöhemmin samana päivänä konkreettisesti käynnistyi. Ei helppoa, mutta välttämätöntä.

Olen kiitollinen siitä, että voin välillä tehdä töitä esimerkiksi lempikahviloissani. Maisemien vaihtuminen on hyvä asia. Ihmisten ilmoilla oleminen on niin ikään hyvä asia.

63 kiitosta
63 kiitosta Facebookissa
63 kiitosta Twitterissä

One thought on “Kultakalan muisti ja muita aiheita kiitollisuuteen

  1. ”.. jos tekee asiat aina samalla tavalla, saa aina samanlaisia lopputuloksia. Täytyy tehdä jotain muuta saadakseen jotain muuta.”

    Toi on niin totta! Been there, done that. :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s