Kyllähän tämä nyt pitäisi osata!

Before

Järjestäminen ja tavaramäärän hallitseminen voivat näyttäytyä yksinkertaisina ihmisille, joilla nämä asiat tulevat luonnostaan tai alusta asti hyvin opittuina. Tuolin selkänojalle jääneet vaatteet noukitaan siistissä kodissa reippaasti pesukoriin tai puolipitoisille vaatteille varatulle hyllylle. Tavaratulvaa osataan hillitä jo ostopäätöksiä tehdessä. Näistä lähtökohdista voi olla vaikea ymmärtää arkea, joka ei olekaan yhtä sujuvaa – kyllähän tämä nyt pitäisi jokaisen osata!

Tosiasia kuitenkin on, että kaikilla ei ole keinoja tavarapaljouden kanssa selviytymiseen, tai voimia kaaoksen selättämiseen. On ihmisiä, joiden elämä on esimerkiksi yllättävän elämänmuutoksen vuoksi suistunut raiteiltaan, ja asiat ovat tahtomatta kasautuneet. Apua ei ole pyydetty ajoissa, koska meissä on viimeiseen asti se tunne, että kyllähän tämä nyt täytyisi jokaisen osata ja jaksaa. Hävettää! Eivätkä voimat sittenkään riitä.

Voimattomuuden ja syyllisyyden tunne voi olla lamaannuttava. Lopulta ei enää tiedä, mistä päästä vyyhtiä pitäisi alkaa purkaa, ja onko se ylipäätään edes mahdollista. Kaaokseen voi hukata itsensäkin. Tärkeän ja merkityksellisen erottaminen kaiken paljouden ja sotkun seasta saattaa tuntua ylivoimaiselta.

Ammattijärjestäjän apua pyydetään harvoin kevein mielin. Asian kanssa on saatettu painia yksin jo vuosia. Joskus sukulainen tai ystävä voi auttaa, mutta aina tällaista apua ei ole tarjolla, tai sitä ei haluta liian läheiseltä ihmiseltä. Kun tilanne on kipeä, mahdollisuutta tulla tuomituksi tai moitituksi vältetään viimeiseen saakka. Syyllistyminen on kyllä hoidettu jo omasta takaa, ja neutraali ulkopuolinen koetaan helpottavana ratkaisuna.

Ammattijärjestäjänä järjestän aina yhdessä asiakkaan kanssa. En järjestä asiakkaan puolesta, vaan yhteistyömme aikana hänellä on mahdollisuus alkaa nähdä asioita toisella tavalla. Järjestämisen lomassa on aikaa syvällisillekin keskusteluille. Kyse ei ole arjen hallinnan ulkoistamisesta, vaan tavoitteena on ennen kaikkea saada arki takaisin omaan hallintaan.

Kun koti on raivattu, mieli kevenee. Selkeämmän arjen myötä aikaa ja energiaa alkaa vapautua esimerkiksi uusien tapojen opetteluun. Hallinnan tunne saavutetaan askel kerrallaan uutta opetellen, ja myönteiset vaikutukset alkavat näkyä muillakin elämän osa-alueilla. Asiakkaani voivat halutessaan jatkaa omaa prosessiaan inspiraatioilloissani, kursseillani, sekä ryhmä- ja yksilövalmennuksissani*.

Ammattijärjestäjä auttaa myös silloin, kun läheinen kuolee. Surun keskellä pitäisi yhtäkkiä selvitä arjen lisäksi myös menneen elämän järjestämisestä. Mehän jätämme jälkeemme kodin irtaimistoineen ja muistoineen. Sairastumiset ja onnettomuudet voivat muuttaa elämää äkillisesti niin, että koti on järjestettävä kokonaan uudelleen, jotta arki siellä voi jatkua sujuvasti ja turvallisesti. Tämä ei välttämättä onnistu omin voimin.

Niinkin ihana asia kuin vauvan syntymä voi syystä tai toisesta mullistaa perheen elämän odotettua perusteellisemmin. Apua voidaan tarvita myös elämän toisessa päässä, kun tilavista kodeista muutetaan palvelutaloihin tai vanhainkotiin. Tavallinen muuttokin voi tulla yllättäen, tai muuten hankalaan tilanteeseen. Eräältä asiakkaaltani murtui käsi pari päivää ennen muuttoa, ja niinpä autoin häntä pakkaamisessa.

Elämään mahtuu enemmän tarinoita kuin yhdeltä istumalta ehkä osaisi aina ajatellakaan.

Lue myös: Kehtaako ammattijärjestäjän apua pyytää?


*) Valmistun syksyllä LCF Life Coachiksi. Aiemmalta koulutukseltani olen sosionomi AMK.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s