Pysähdyin kuuntelemaan omaa ääntäni

Sitä toivoo harppauksia eteenpäin, ja koko universumi tuntuu antavan samaa viestiä:

Pysähdy, hyvä ihminen!

Ja minä vastaan, että en pysty! Ei nyt! Täytyy päästä eteenpäin!

Tunnen tarpovani reittä myöten suossa. Ei ole mitään, mihin tarttua. Ei jalansijaa, josta ponnistaa. Miten tämä voi olla näin hankalaa?

Sitä tekee entistä enemmän. Tekee paniikkiratkaisuja. Tekee, vaikkei oikein edes tiedä, mitä pitäisi tehdä. Pääasiahan siis on, että tekee!

Ai, eikö?

Kuulen edelleen kehotuksen pysähtyä. Se kaikuu jokaisesta pinnasta. Se kaikuu yhä selvemmin myös omasta kehostani.

Okei. Jos pysähdyn ihan vähän? Ikään kuin kokeeksi. Vähän esitän, että olen tässä nyt pysähtynyt. Niin?

Näissä asioissa ei näköjään pysty huijaamaan. Kukaan ei ota esitystäni todesta.

No hyvä on sitten! Pysähdyn. Kuulostelen ja tunnustelen.

Mielenkiintoista!

Teen havaintoja ja ihmettelen. Jaa, että tällaista! Minulla taitaakin olla asiaa itselleni.

Annan itseni puhua. Kuuntelen. Jotain on tulossa näkyväksi.

Alan hahmottaa vastauksia, jotka ovat olleet olemassa koko ajan.

Kun lopulta annan niille luvan, ne oikein räiskähtävät esille!

Voi hyvänen aika. Näinkö yksinkertaista se sitten olikin?

Että ei teekään väkisin, vaan pysähtyy kuuntelemaan omaa ääntään.

Kerta kaikkiaan. Onpa tavatonta!

Feathers appear

2 thoughts on “Pysähdyin kuuntelemaan omaa ääntäni

  1. Kirjoitat todella taitavasti. Ajattelemista siis itsellenikin.. :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s