Teekutsuilla häpeän kanssa

Teekutsuilla häpeän kanssa

Häpeä. Se on niin alkukantaisen kipeä tunne, ettei sitä haluaisi kohdata. Sitä välttelee parhaansa mukaan, sen haluaa kätkeä. Sen mukana kätkee paljon itsestään. Sen, minkä pelkää tulevan torjutuksi.

Tulla nähdyksi sellaisena kuin olen. Mutta entä jos en kelpaakaan? Jos teen jotain väärin? Jos epäonnistun? Jos en täytäkään odotuksia?

Kuinka inhimillistä! Haluaisinko piilottaa inhimillisyyden?

”Häpeän välttäminen estää ihmistä ajattelemasta ja havaitsemasta todellisuutta, se käynnistää todellisuuden torjuntaa laajemman kieltämisen ja aiheuttaa ajatuksettomuutta. Kyky kestää häpeää on samalla tavalla tärkeä kuin kyky sietää masennusta ja syyllisyyttä.”

Pelottavaa ja epämukavaa voi juosta karkuun läpi elämänsä. Toinen vaihtoehto on kohtaaminen. Istua alas ja avata keskustelu, lempeästi ja tuomitsematta. Uteliaana.

Minullekin tänä keväänä taidevalmennusta opettanut Marie D. Tiger Mikkonen puhui viime sunnuntaina häpeästä ja luovuudesta, syvimmän häpeän ja haavoittuvimman luovuuden yhteydestä. Häpeän kohtaamisesta syntyi koko tämän viikon kestävät teekutsut Marien blogissa – Compassionate Shame Tea Party.

”You and your shame are invited in for a cup of tea. Why? Because shame keeps so many of us from creating what we deeply yearn to express. And I believe in creating safe inner spaces, with the power we all have in the present moment and exploring what is real in the moment.

So here’s to choosing a safe space inside and allowing everything to be what it is, in this moment.”

Kun annoin oman häpeäni piirtyä paperille ilman järkeilyä, siitä tulikin hintelä, hätääntynyt hahmo, joka pelkäsi olevansa myöhässä näiltä kutsuilta. Sehän tarkoittaisi, että olisi tehnyt jotain väärin! Ymmärtänyt jotain väärin.

Tähän hahmoon on vaikea suhtautua muutoin kuin suurella myötätunnolla. Minä tunnen tuon hätäännyksen. Minä tunnen tuon hahmon, ja haluan sanoa sille nyt, ettei ole mitään hätää.

Ystävystyä oman häpeänsä kanssa? Se on mahdollista.

Jos sinun häpeäsi tulisi näkyväksi, miltä se näyttäisi?

Lainaukset:
Duodecim: Häpeä psyykkisen lamaannuksen aiheuttajana
Marie D. Tiger: Compassionate Shame Tea Party

2 thoughts on “Teekutsuilla häpeän kanssa

  1. Minä täällä oman häpeäni kanssa kylässä blogissasi. <3 Itku tulee kun on niin kaunista ja koskettavaa. Brené Brown sanoo että häpeä ei selviä jos sen valelee empatialla. Itse koen että kun nähdään toisemme, häpeä avaakin oven ytimeen, joka saa loistaa sellaisena kun se on, inhimillisenä ja sellaisena johon saa yhteyden.

  2. Ihanaa, että tulitte! <3 Ja niin kauniisti kiteytit ajatukseni. Yhteys! <3 Silloin se avautuu myös ihmisten välille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s