Varsinainen kierrätyskeskus

Varastosta työhuoneeksi | Päivä 3

Su 15.9.2013 | Varastosta työhuoneeksi. Päivä 3.

Tähän pieneen huoneeseen mahtuu aivan käsittämätön määrä tavaraa. Kuusi isoa jätesäkillistä on lähtenyt roskiin, vanha rautasänky on saanut uuden kodin Facebookin kautta, ja pian varmaan lähemmäs kymmenen käsityöläistä on lähtenyt täältä pusseja ja laatikoita kantaen.

Tavaran määrä on vähentynyt huomattavasti tämän kuvan ottamisen jälkeenkin. Maanantaina Fida nouti ison kasan käyttökelpoista tavaraa, ja tällä viikolla toimitettiin myös jättimäinen kuvaputkitelevisio, vanha pöytätietokone, sekä tulostin ja skanneri Nekalan jäteasemalle.

Tuota sohvasänkyä Fida ei kelpuuttanut, kun patjasta löytyi päällisten alta tahra. Jos joku tarvitsee, niin saa käydä hakemassa Armonkalliolta! Tarjoamme sitä seuraavaksi kierrätyskeskukselle.

Varastosta työhuoneeksi | Päivä 3

Koska Materiaalitori kierrättäjille -ryhmän kautta on lähtenyt paljon tavaraa parempaan käyttöön niin monen ihmisen voimin, kehitimme tällaisen systeemin:

Hyllyssä vasemmalla puolella ovat ryhmän kautta eteenpäin luvatut materiaalit. Lisäksi on lista, mitä on luvattu kenellekin ja milloin materiaalit haetaan. Hyllyssä oikealla puolella ovat materiaalit, joista saa kuka tahansa kävijä ottaa tarpeellista mukaansa. Näistä ei taida olla enää paljoakaan jäljellä.

Hyllystä niin ikään löytyvä Jääkansan tarina -kirjasarja löytänee paikkansa Antikvariaatti Lukulaarista.

2 thoughts on “Varsinainen kierrätyskeskus

  1. Tästä saa kivaa buustia myös omaan siivoaamiseen. Mulla se tosin on tavara päivässä pois -tahti, ei todellakaan niin tehokasta kuin sinulla. Näin elämäniloista blogia on kiva seurailla.

  2. Kiitos, Tyynis! Tavara päivässä pois on oikein hyvä! Voisin itse asiassa alkaa soveltaa sitä meidän vaatehuoneeseen. Tällä huoneella on vähän toisenlainen aikataulu. :) Kiitos ilahduttavasta kommentista ja tsemppiä projektiisi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s