Laiska töitään luettelee?

Sandy Talarmo: Have Done List

Väitän, että ihmiset saavat päivän aikana enemmän aikaiseksi kuin itse uskovat. Tämä johtuu kokemukseni mukaan siitä, että vain näyttävät tulokset lasketaan, eikä pienempiä askeleita pidetä oikein minään. Rima on asetettu korkealle.

Jos tämä kuulostaa kohdallasi edes etäisesti tutulta, tee itsellesi testi. Varaa helposti saataville kynä ja tavallinen ruutuvihko, tai vaikka vain paperiarkki. Ala merkitä lyhyesti muistiin kaikki ne asiat, jotka teet päivän aikana. Tai jos sinulla on jokin tietty tavoite, merkitse muistiin jokainen pienikin asia, jonka teet tavoitteesi eteen. Tee näin vähintään muutaman päivän ajan. Veikkaan, että yllätyt iloisesti.

Tule samalla tietoiseksi töistä, jotka meinaat jättää merkitsemättä, koska ne eivät tunnu mainitsemisen arvoisilta. Eikö kuitenkin ole niin, että tämäkin asia täytyi tehdä, että pääset asiassasi eteenpäin? Tällä tavalla voit opettaa itsesi huomaamaan tekemäsi työn ja arvostamaan jokaista askeltasi kohti tavoitettasi. Lupaan, että askeleesi käy kevyemmäksi!

To do -listan rinnalle voi mielihyvin perustaa Have done -listan. Julkaisin myös äskettäin FB-sivullani ja Viikkokirjeessäni palkintotarravinkin: Kun olet tehnyt vartin töitä päivässä jonkun tavoitteesi eteen, voit laittaa siitä itsellesi tarran kalenteriisi. Nyt mielesi on turha yrittää väittää, ettet ole tehnyt mitään! Vartissa ehtii yllättävän paljon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s