Kotiäitiyden kertausharjoitukset

kotiäitiyden kertausharjoitukset

Olen iloisesti yllättynyt. Kun muutamia kuukausia sitten sain tietää, että mies viettää kesäkuussa viikon jossain perämetsissä kertaamassa, sain kevyehkön hermoromahduksen jo etukäteen. Alle kouluikäisten lasten, pitkien päivien ja yleisen hälinän keskellä olen kokenut arkemme melko raskaaksi, usein kaoottiseksikin. Arkemme on suunniteltu kahden aikuisen kannateltavaksi, joten en osannut odottaa, että se voisi olla yhden ihmisen voimin näin kevyttä ja sujuvaa.

Tässä on ollut jopa aikaa miettiä, mistä arjen sujuvuus on tällä viikolla rakentunut ja mitä ehkä voisi tehdä jatkossa toisin tämän keveyden ylläpitämiseksi. Toki olen jo keväältä saakka suunnitellut tämän viikon poikkeuksellisen kevyeksi ja kotitoimistopainotteiseksi työni osalta. Työpäivät ovat päättyneet jo puoli neljältä, kun olen hakenut lapset hoidosta. Töiden tärkeysjärjestystä on tullut mietittyä tarkemmin, kun aikaa on ollut käytettävissä rajallisemmin. On selvää, että hyötyisin suunnitelmallisemmista toimistopäivistä jatkossakin.

Olen kokenut helpottavaksi myös sen, että vaikka meillä on lasten vuoksi tietyt aikatauluihin liittyvät rutiinit, olen voinut tehdä arjen pyörittämiseen liittyviä asioita paljon myös omaan tahtiini. En nyt ihan vielä saa kiinni, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, eli mikä on eri tavalla silloin, kun täällä pyörii kaksi aikuista. Vaikka ihan samat asiat täällä odottavat tekijäänsä nytkin, tunnen kuitenkin olevani jollain tavalla vapaa odotuksista. Itselleni oleelliset asiat tulevat tehdyiksi varsin vaivattomasti, ja voimia riittää vielä muuhunkin.

Olin kotiäitinä kuusi vuotta ja viimeisen vuoden ajan toimin samaan aikaan jo yrittäjänä. Jälkikäteen katsoen en oikein edes ymmärrä, kuinka sen tein. Luulen, että niiltä ajoilta on jäänyt elämään jonkinlainen uskomus siitä, etten pärjää tämän arjen kanssa yksin. Siksi on ollut erityisen ilahduttavaa huomata, että sujuuhan tämä näinkin.

Toki hiljaisemmat toimistopäivät ovat ladanneet akkuja loppupäiväksi. Olen myös käynyt aamuisin rauhassa ruokakaupassa samalla, kun olen vienyt lapset hoitoon ja verkkokaupan tilaukset postiin. Päivässä on toisella tavalla ryhtiä. Tavanomaisella työviikolla tällainen rytmi toteutuu harvoin, koska normaalisti työni on hyvin liikkuvaista ja usein iltapainotteistakin. Työni on ihanaa, mutta luulen, että tietynlainen suunnitelmallisuus jättäisi väljyyttä enemmän kuin sitä on viime aikoina ollut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s