Muistikirja työvälineenä

Muistikirjat Sandy Talarmo

Jos listaisin tärkeimpiä tavaroitani, olisi muistikirja ehdottomasti yksi niistä. Puhun muistikirjasta, mutta muistikirjani ovat yleensä vihkoja, joita on kevyempi kantaa mukana.

Kaikkialle kanssani kulkeva muistikirja tarkoittaa minulle ennen kaikkea mielenrauhaa, muun muassa seuraavista syistä:

  • Ideat ja oivallukset ovat usein pilkahduksia, joita en välttämättä muistaisi enää hetken kuluttua.
  • Kun asiat on kirjoitettu muistiin, vapautuu muistamiselta tilaa tekemiselle, olemiselle ja keskittymiselle.
  • Kirjoittaminen selkeyttää ja jäsentää ajatuksia, samoin piirtäminen. Hahmottelen usein erilaisia kaavioita ja miellekarttoja.

Muistikirja myös korvaa monet pienet lippuset ja lappuset, jotka pyörivät pöydillä ja ovat kadoksissa, jos niitä jossain kohtaa muistaisi tarvitsevansa.

Muistikirjat ovat käyttöä varten

Minulle muistikirja on ennen kaikkea työväline, mutta sen on oltava myös visuaalisesti mieleinen. Nautin kauniista tai hauskasta muistikirjasta, ja käytössä se ilahduttaa minua monta kertaa päivässä. Kun muistikirja on täynnä, onkin jo virkistävää siirtyä seuraavaan. Uuden muistikirjan aloittaminen on aina jotenkin juhlallinen ja innostava hetki.

Muistikirjoja ei tarvitse säilyttää ikuisesti

Vanhoille muistikirjoille on hyllyssä oma laatikkonsa ja palaan niihin tarvittaessa. Jossain vaiheessa käyn täydet muistikirjat läpi ajatuksen kanssa. Siirrän edelleen kiinnostavat jutut uuteen muistikirjaan ja revin vanhat paperinkeräykseen. Tällä tavalla tilaa vapautuu uudelle.

Saatan säilyttää pidempään sellaisia muistikirjoja, jotka liittyvät johonkin kurssiin tai joissa olen käsitellyt omia henkisiä prosessejani kirjoittamalla. Jossain vaiheessa nämä asiat ovat kuitenkin jo luonteva osa arkeani tai niihin ei enää muusta syystä tule palattua, joten nekin saavat västyä uuden tieltä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s