Mitä olen oppinut rytäkasoilta?

Rytökasa opettaa elämäntaitojaRytökasa. Epämääräisten tavaroiden epämääräinen kinostuma. Levinneisyysalue kattava. Tavataan pienempinä ja isompina muodostelmina asuintiloissa, varastoissa, autotalleissa, ullakoilla, mökeillä ja työtiloissa. Kasvaa rönsyillen ja lisääntyy vaivatta vaatimattomissakin olosuhteissa. Kitkettävä huolellisesti juurineen tai kasvaa herkästi takaisin. Aiheuttaa ihmisestä riippuen eritasoisia ahdistustiloja.

Näistä vähemmän toivotuista ominaisuuksista huolimatta rytökasat ovat opettaneet minulle monta sellaista asiaa, jotka nykyisin helpottavat elämääni yllättävissäkin yhteyksissä. Avaan tässä muutaman esimerkiksi.

Valinnat vaativat itsetuntemusta ja rohkeutta

Rytökasa on syntynyt, koska olen lykännyt vaikeiden valintojen ja päätösten tekemistä. Onko tämä tärkeä? Mihin tämä kuuluu? Voiko tämän laittaa pois? Entä jos tarvitsen tätä vielä? Varautuminen ja päätösten lykkääminen vievät molemmat yllättävän paljon tilaa. Rytökasa tarjoaa kuitenkin myös ratkaisun – matkan itsetuntemukseen. Samalla reissulla kasvaa myös rohkeus tehdä valintoja. Kun opin kuuntelemaan, mitä tarvitsen, en haali ylimääräistä varmuuden vuoksi.

Isokin kasa koostuu yksittäisistä asioista

Kun rytökasaa uskaltautuu tarkastelemaan lähemmin, voi huomata, että se koostuukin yksittäisistä asioista. Minun ei siis tarvitsekaan ratkaista koko kasaa kerralla, vaan voin ottaa käsittelyyn yhden asian kerrallaan. Aloitan helpoimmista päästä, koska polku kirkastuu sitä mukaa kuin etenen. Samoin selkenee myös oma pääni. Tärkeän ja tarpeettoman erottaminen käy koko ajan helpommaksi.

Kaikki asiat eivät ole yhtä tärkeitä

Kun tärkeän ja tarpeettoman erottaminen käy helpommaksi, minun on myös helpompi suunnata aikani ja energiani oikeisiin asioihin. Tiedän nyt, että kaikki asiat eivät ole yhtä tärkeitä, joten minun ei tarvitse panostaa jokaiseen asiaan yhtä paljon. Tunnistan, milloin on syytä viilata yksityiskohtia ja milloin taas riittää, että kokonaisuus toimii tarkoituksenmukaisesti. Tällä tavalla saan enemmän aikaiseksi niitä asioita, joilla on minulle merkitystä.

Minulla on lupa harjoitella

Harjoittelun ajatuksessa asuu lempeys, josta pidän. Harjoittelu tarkoittaa minulle sitä, että olen luomassa itselleni tapaa, joka helpottaa elämääni. Siihen sisältyy ajatus, että on lupa opetella, kokeilla, ihmetellä ja tutkia. Tiedän, että teen parhaani ja se riittää. Jos en aina onnistukaan, uusi mahdollisuus on jo seuraavassa hetkessä.

Uutta viikkokirjeestäni

Tiesithän, että voit nyt vapauttaa sähköpostisi viikkokirjeistä ja seurata viikkokirjettäni sille omistetun Facebook-ryhmän kautta, jos se sopii sinulle paremmin. Ryhmässä julkaistaan ainoastaan viikkokirjeitä, joten myös aiemmin ilmestyneiden kirjeiden selaaminen on jatkossa helppoa.

Helpompaa elämää

Johanna Junkkari

”Reissun loppuvaiheessa törmäsin netissä sattumalta Life Coach Sandy Talarmon valmennukseen nimeltään ”Ihan omaa aikaa”, jonne oitis ilmoittauduin. Kurssi oli vain muutama päivä reissusta kotiutumisen jälkeen, ja tällä muutaman tunnin iltakurssilla yhden ainoan kysymyksen herättämien ajatusten myötä alkoi tapahtua rytinällä.”

Näin kirjoittaa Johanna Junkkari uudessa Helpompaa elämää -kirjassaan.

Elettiin kevättä 2013 ja Johanna oli viettänyt juuri kolme kuukautta ulkomailla maailman menoa ja omaa elämäänsä miettien. Ihan omaa aikaa -illan aikana Johanna oivalsi, että hänen suurin ongelmansa ei suinkaan ole asiat, tapahtumat tai olosuhteet, vaan se löytyikin hänen omista ajatuksistaan. Tämän oivalluksen jälkeen Johannan matka jatkui pian NLP:n peruskurssille, sekä MB Elämäntaidon valmentajan koulutukseen.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin Johanna on kirjoittanut hyvin rehellisen ja käytännönläheisen kirjan näiden vuosien aikana kokemistaan elämänmuutoksista, sekä matkan varrella mukaan tarttuneista oivalluksista.

Moni ihminen pohtii valmennukseen tulemista omalla kohdallaan. Milloin valmennukseen kannattaa mennä? Mitä valmennuksessa tapahtuu? Voisiko valmennus selkeyttää elämääni? Johanna on osannut kuvata valmennuksen merkitystä omassa elämässään niin hyvin, että pyysin häntä vastaamaan muutamaan näistä kysymyksistä.

Mihin life coachia tarvitaan?

Itse koen, että valmennus on loistava tapa selkeyttää omia, monesti sekavia ajatuksia – oli kyse sitten mistä elämän osa-alueesta tahansa. Valmennukseen mennäkseen ei siis tarvitse olla mitään isoa ongelmaa tai kriisiä, tai ongelmaa ylipäätään, vaan valmennus toimii itselleni erityisen hyvin myös selkeyttäjänä tilanteessa kuin tilanteessa.

Mitä valmennuksessa tapahtuu? 

Valmennukseen mennessä on tuntunut, että jokin asia junnaa paikallaan, eikä mitään järkevää ratkaisua meinaa löytyä, vaikka asiaa kuinka joka kantilta miettii. Valmennuksessa esitettyjen kysymysten avulla asia onkin alkanut selviämään kuin itsekseen – olen siis kysymysten avulla itse löytänyt kaikki vastaukset asioihini.

Oleellista on päästä valmennuksessa asian todelliseen ytimeen. Tämä on onnistunut, kun kysymyksiä kysytään tarpeeksi ja kaivetaan esille nimenomaan se, mikä on todellinen asian ydin, eikä esimerkiksi ne selitykset, joita itse koittaa itselleen kerta toisensa jälkeen markkinoida.

Vaikka olen itsekin nykyisin valmentaja, kaipaan säännöllisesti valmennusta. Itseään ei voi valmentaa kovinkaan hyvin, vaikka kuinka tietäisi oikeat kysymykset ja tekniikat. Toisen valmentajan tuki ja kannustus on ollut itselleni oleellisen tärkeää.

Kuinka valmennus tuki kirjan kirjoittamista?

Kirjaprojekti olisi takuuvarmasti jäänyt kesken ilman valmennusta. Kävin Sandyn valmennuksessa useamman kerran projektin aikana, milloin hakemassa vahvistusta suunnalle mihin kirjaa haluan viedä, milloin kirjoitusaikatauluun, milloin kirjan markkinointiin.

Todellinen ongelmani taisi kuitenkin koko matkan ajan olla uskalluksen puute. En olisi uskaltanut julkaista kirjaa ilman Sandyn valmennuksissa saamaani tukea, kannustusta ja rohkaisua. On hienoa, kun Sandy valmentajana uskoi minuun 110 % silloinkin, kun itse en uskonut.

Ja mikä olikaan se kysymys, johon Johanna löysi vastauksen Ihan omaa aikaa -valmennuksessani?

Mikä on tärkeää juuri nyt?

Saat Helpompaa elämää -kirjan nyt hintaan 19,90 € kampanjakoodilla vapaanavirtaavia. Normaalisti 24,90 €.

Mitä työpöytäsi kertoo sinusta?

Stara uutisoi professori Eric Abrahamsonin tulleen siihen tulokseen, että henkilö, jolla on sotkuinen työpöytä, on ahkera ja kiireinen ja hän keskittyy ensisijaisesti työhönsä. Sekainen työpöytä on siis hänen mukaansa merkki ahkeruudesta ja tehokkuudesta.

Abrahamson on myös todennut, että sotkuinen työpöytä ei kerro ihmisen todellisesta järjestelmällisyydestä, sillä se mikä on toiselle sotku voi olla toiselle looginen järjestys.

Työpöytä kertoo elämäntilanteestasi, ei sinusta itsestäsi

Itse ajattelen, että työpöytäsi kertoo enemmän elämäntilanteestasi kuin sinusta itsestäsi. Sinä et ole työpöytäsi tai kotisi. Voit olla hyvin järjestelmällinen ja täydellisyyteen taipuvainen, mutta ympärilläsi voi silti olla kaaos. Tilanne on jossain kohtaa karannut käsistä vaikkapa väsymyksen, kiireen tai elämässä tapahtuneiden muutosten vuoksi.

Olennaisinta mielestäni on, miltä kaaos sinusta tuntuu. Pystytkö keskittymään olennaiseen, vaikka työpöytäsi on sekaisin? Jos pystyt, hyvä niin. Löydätkö tarvitsemasi hermostumatta? Jos löydät, hyvä niin. Tunnetko olosi mukavaksi? Jos tunnet, hyvä niin. Sellaista ei tarvitse ryhtyä korjaamaan, mikä ei ole alkujaankaan rikki.

Olen tässä myös samaa mieltä Abrahamsonin kanssa; toisen sotku on toisen looginen järjestys. Toimimme eri tavoin, joten tärkeintä on tunnistaa, millaisessa ympäristössä itse työskentelee parhaiten. Toiselle pöydän on oltava täysin tyhjä, toinen taas pääsee tunnelmaan, kun tykötarpeet ovat valmiiksi esillä.

Työpöytä

Oma työpöytäni näytti keväällä tältä. Toden totta, olin kiireinen. Työpöydästäni oli muodostunut laskutila ja väliaikainen säilö menemisteni ja tulemisteni välille.

Olinko ahkera? Työssäni kyllä. Ehkä vähän turhankin ahkera suhteessa siihen, kuinka paljon varasin aikaa palautumiseen ja työkykyni ylläpitämiseen, johon lasken myös mielekkäästä ympäristöstä huolehtimisen.

Olinko tehokas? En ollut. Keskittymiskykyni ei ole erinomainen alkujaankaan, ja epäjärjestyksen keskellä huomioni hajoaa joka suuntaan. Ahdistun, kun en tiedä, missä tietyt paperini ovat. Asioiden hoitaminen tuntuu minusta raskaalta, jos ensin on etsittävä tarvittavat paperit. Pelkkä ajatuskin puhalluttaa.

Olinko järjestelmällinen? Pohjimmiltani kyllä, ja juuri siksi pöytäni tilanne ahdisti ja ärsytti minua suunnattomasti. Sitä tosin ei voinut kukaan ulkopuolinen pöytäni perusteella tietää.

Mitä työpöydälleni tapahtui?

Koko työpöytä sai lähteä. Tilalla on nyt kirjahylly, jossa paperit ovat järjestyksessä lehtikoteloissa.

Huomasin, että kotona työskennellessäni istuin mieluiten sängyllä tai olohuoneen pöydän ääressä. Todellisuudessa en enää tarvinnut työpöytää, vaan paljon enemmän selkeää ja toimivaa tilaa papereille. Suurin osa papereistani liittyy työhöni ja nuo paperit ovat melko säännöllisessä käytössä. Lisäksi lasten päivähoidon ja alkavan koulutaipaleen myötä lapsiin liityvien papereiden määrä on moninkertaistunut. Vanha käytäntö ei enää toiminut, joten se on nyt päivitetty.

Mikä sinusta on haasteellisinta työpöydän ja papereiden järjestämisessä?

Olen tekemässä verkkokurssia papereiden järjestämisestä. Haluaisitko auttaa minua tekemään parhaan mahdollisen kurssin? Haluaisin kuulla, millaiset asiat ovat sinulle hankalia papereiden järjestämisessä. Mitä ihmettelet kerta toisensa jälkeen? Millaisiin ongelmiin törmäät? Mihin papereiden järjestäminen tyssää? Mikä sotkee ojennukseen saadut paperit?

Voit kertoa omista kokemuksistasi sivustoltani löytyvällä lomakkeella. Kaikki minulle kirjoittaneet saavat alennuskoodin tulevalle kurssille.

Kotiäitiyden kertausharjoitukset

kotiäitiyden kertausharjoitukset

Olen iloisesti yllättynyt. Kun muutamia kuukausia sitten sain tietää, että mies viettää kesäkuussa viikon jossain perämetsissä kertaamassa, sain kevyehkön hermoromahduksen jo etukäteen. Alle kouluikäisten lasten, pitkien päivien ja yleisen hälinän keskellä olen kokenut arkemme melko raskaaksi, usein kaoottiseksikin. Arkemme on suunniteltu kahden aikuisen kannateltavaksi, joten en osannut odottaa, että se voisi olla yhden ihmisen voimin näin kevyttä ja sujuvaa.

Tässä on ollut jopa aikaa miettiä, mistä arjen sujuvuus on tällä viikolla rakentunut ja mitä ehkä voisi tehdä jatkossa toisin tämän keveyden ylläpitämiseksi. Toki olen jo keväältä saakka suunnitellut tämän viikon poikkeuksellisen kevyeksi ja kotitoimistopainotteiseksi työni osalta. Työpäivät ovat päättyneet jo puoli neljältä, kun olen hakenut lapset hoidosta. Töiden tärkeysjärjestystä on tullut mietittyä tarkemmin, kun aikaa on ollut käytettävissä rajallisemmin. On selvää, että hyötyisin suunnitelmallisemmista toimistopäivistä jatkossakin.

Olen kokenut helpottavaksi myös sen, että vaikka meillä on lasten vuoksi tietyt aikatauluihin liittyvät rutiinit, olen voinut tehdä arjen pyörittämiseen liittyviä asioita paljon myös omaan tahtiini. En nyt ihan vielä saa kiinni, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, eli mikä on eri tavalla silloin, kun täällä pyörii kaksi aikuista. Vaikka ihan samat asiat täällä odottavat tekijäänsä nytkin, tunnen kuitenkin olevani jollain tavalla vapaa odotuksista. Itselleni oleelliset asiat tulevat tehdyiksi varsin vaivattomasti, ja voimia riittää vielä muuhunkin.

Olin kotiäitinä kuusi vuotta ja viimeisen vuoden ajan toimin samaan aikaan jo yrittäjänä. Jälkikäteen katsoen en oikein edes ymmärrä, kuinka sen tein. Luulen, että niiltä ajoilta on jäänyt elämään jonkinlainen uskomus siitä, etten pärjää tämän arjen kanssa yksin. Siksi on ollut erityisen ilahduttavaa huomata, että sujuuhan tämä näinkin.

Toki hiljaisemmat toimistopäivät ovat ladanneet akkuja loppupäiväksi. Olen myös käynyt aamuisin rauhassa ruokakaupassa samalla, kun olen vienyt lapset hoitoon ja verkkokaupan tilaukset postiin. Päivässä on toisella tavalla ryhtiä. Tavanomaisella työviikolla tällainen rytmi toteutuu harvoin, koska normaalisti työni on hyvin liikkuvaista ja usein iltapainotteistakin. Työni on ihanaa, mutta luulen, että tietynlainen suunnitelmallisuus jättäisi väljyyttä enemmän kuin sitä on viime aikoina ollut.

Hallinnasta sallimiseen

Sandy Talarmo London April 2015

Hyvinvoinnillemme on tärkeää tuntea, että meillä on ainakin jollain tavalla homma hanskassa oman elämämme suhteen. Erityisen tärkeää on, että koemme voivamme vaikuttaa oman elämämme kulkuun ja meitä koskeviin asioihin. Usein tässä yhteydessä puhutaan elämänhallinnasta.

Joskus hallinnasta tulee kuitenkin vankila. Minusta siitä tulee vankila silloin, kun hallinta ajautuu suorittamisen puolelle ja alamme vaatia itseltämme liikaa. Kun toistuvasti työnnämme tunteitamme ja todellisia tarpeitamme syrjään hallitaksemme sellaisiakin asioita, joihin emme ehkä todellisuudessa voi edes vaikuttaa.

Tämä tapahtuu yleensä huomaamatta. Ehkä unohdamme, ettemme voikaan hallita kaikkea. Petymme ja tunnemme riittämättömyyttä, vaikka teemme kaikkemme. Näkökenttämme kaventuu, katsomme elämäämme ikään kuin putken läpi. On vaikea nähdä vaihtoehtoja tai mahdollisuuksia.

Sallimisella tarkoitan lupaa pysähtyä ja uskallusta katsoa kaikessa rauhassa, mistä oikein on kysymys. Annan itselleni luvan hengittää syvään ja kuunnella itseäni. Mikä on tärkeää juuri nyt, mihin voin vaikuttaa, mihin haluan keskittyä? Mistä haluankin päästää irti sen sijaan, että kuluttaisin kaiken energiani taistelemalla vastaan?

Salliminen on sen ymmärtämistä ja hyväksymistä, että kaikkea ei voi hallita. Salliminen on kuulolla olemista itselleen ja elämälleen. Kun yhteys itseen on luotu, on helpompi luottaa siihen, että asiat järjestyvät. Pystyn tekemään omaa hyvinvointiani tukevia valintoja elämässäni. Niinäkin hetkinä, kun elämä ympärillä vaikuttaa epävarmalta tai hallitsemattomalta.

Salliva mieli on vastaanottavainen uusille ideoille ja oivalluksille. On helpompi nähdä sellaisiakin ratkaisuja, joilta aiemmin ummisti silmänsä.

Laiska töitään luettelee?

Sandy Talarmo: Have Done List

Väitän, että ihmiset saavat päivän aikana enemmän aikaiseksi kuin itse uskovat. Tämä johtuu kokemukseni mukaan siitä, että vain näyttävät tulokset lasketaan, eikä pienempiä askeleita pidetä oikein minään. Rima on asetettu korkealle.

Jos tämä kuulostaa kohdallasi edes etäisesti tutulta, tee itsellesi testi. Varaa helposti saataville kynä ja tavallinen ruutuvihko, tai vaikka vain paperiarkki. Ala merkitä lyhyesti muistiin kaikki ne asiat, jotka teet päivän aikana. Tai jos sinulla on jokin tietty tavoite, merkitse muistiin jokainen pienikin asia, jonka teet tavoitteesi eteen. Tee näin vähintään muutaman päivän ajan. Veikkaan, että yllätyt iloisesti.

Tule samalla tietoiseksi töistä, jotka meinaat jättää merkitsemättä, koska ne eivät tunnu mainitsemisen arvoisilta. Eikö kuitenkin ole niin, että tämäkin asia täytyi tehdä, että pääset asiassasi eteenpäin? Tällä tavalla voit opettaa itsesi huomaamaan tekemäsi työn ja arvostamaan jokaista askeltasi kohti tavoitettasi. Lupaan, että askeleesi käy kevyemmäksi!

To do -listan rinnalle voi mielihyvin perustaa Have done -listan. Julkaisin myös äskettäin FB-sivullani ja Viikkokirjeessäni palkintotarravinkin: Kun olet tehnyt vartin töitä päivässä jonkun tavoitteesi eteen, voit laittaa siitä itsellesi tarran kalenteriisi. Nyt mielesi on turha yrittää väittää, ettet ole tehnyt mitään! Vartissa ehtii yllättävän paljon.

Varmaksi en tiedä, mutta luotan

Sandy-Talarmo-Hampstead-Heath-600

Löysin juuri lähes päivälleen vuosi sitten kirjoittamani viikkokirjeen, jonka teema on edelleen hyvin ajankohtainen. Tuntuu hyvältä huomata, että tuolloin tuntemani luottamus ja suhtautuminen asioiden järjestymiseen on vain vahvistunut kuluneen vuoden aikana. Voin yhä luottavaisempana todeta, että näinhän se on.

17.12.2013

Tämän viikkokirjeen kirjoittamisprosessi on ollut erikoinen. Päiväkaudet on mielessäni vilistänyt aiheita, joita olen sovitellut tähän tekstimuotoon – ja pyyhkinyt pois. Päällimmäisenä taitaa sinnikkäästi kieppua luottamuksen teema, joka on nyt elämässäni erityisen pinnalla, ja josta olen kirjoittanut aiemminkin.

Sille on tapahtunut jotain, luottamukselle. Se on kasvanut ja muuttanut muotoaan. Olen tainnut oivaltaa, että varmuus ja luottamus eivät ole sama asia. En voi saada varmuutta tulevasta, mutta voin silti tuntea luottamusta asioiden järjestymisestä ajallaan.

Tämän tekstin piti esimerkiksi olla valmis jo eilen, jotta voisin ajastaa viikkokirjeen tälle aamulle. No, eilen oli päiväkotiin tutustuminen, eikä sen jälkeen tullut hetkeä, jolloin olisin voinut istua rauhassa ja kirjoittaa ajatuksella paria riviä enempää. Se teksti syntyy sitten huomenna, ajattelin tyynesti. En tiedä vielä, missä vaiheessa tai mistä aiheesta, mutta se syntyy kyllä.

Joulukuu on kulunut nopeammin kuin olin ajatellut. Tehtävälistani tälle kuukaudelle on ollut töiden osalta pitkä. Aloin jo hieman ahdistua siitä, etten ole saanut asioita aikaiseksi siinä tahdissa kuin olin etukäteen suunnitellut. Pysähdyin ajattelemaan asiaa. Tämä on viimeinen kotiäitikuukauteni. Työni aikataulut ovat suurelta osin itseni laatimia ja liittyvät tulevaan kirjaan, verkkokurssiin ja valmennuksiin. Nyt on tämä hetki.

Sen sijaan, että puskisin väkisin eteenpäin, antaudun tälle hetkelle ja teen ilolla sen, minkä voin. Luotan siihen, että asiat valmistuvat oikeaan aikaan. Tehtävät asettuvat mielekkäästi tärkeysjärjestyksen, kun kuuntelen itseäni ja muistan kysyä itseltäni useamman kerran päivässä, mikä on tärkeintä juuri nyt.

Ja kyllä, Unelmien koti -verkkokurssi valmistui aikanaan, samoin Yksinkertaistamisen tehtäväkirja. Molemmilla on ollut tänä vuonna merkittävä rooli monessa myönteisessä muutoksessa.

Täydellisesti taiteltu paperi

Täydellisesti taiteltu paperi

Katselin kolmevuotiaan iloista piirtelyä. Tämän pöydän ääreen ei mahtunut pienintäkään ajatusta siitä, että jokin voisi mennä pieleen ja piirros epäonnistuisi. Oli vain riemu siitä, että sai piirtää tusseilla.

Kuva tuli valmiiksi ja pieni ihminen alkoi huolellisesti taitella piirrostaan, koska se oli tulossa lahjaksi. Katselin tätä määrätietoista taittelua ja lapsen täydellistä tyytyväisyyttä aikaansaannostaan kohtaan. Olin täynnä ihailua.

Itse olin ehtinyt jo hiljaa mielessäni huudahtaa, että apua, nyt se menee pilalle! Tietenkään se ei mennyt. Tässä oli ilolla luotu piirros, hienosti lahjaksi taiteltuna, valmiina ilahduttamaan saajaansa juuri sellaisena kuin on.

Tämän haluan muistaa.

Antaa jumittaa

Feather

Usein lauantai- ja sunnuntaiaamut ovat minulle parasta luovan työskentelyn aikaa. Ei tarvitse lähteä minnekään, vaan voi heti alkaa toteuttaa aamukahvin aikana mieleen pulpahtaneita ideoita.

Eilen oli sunnuntai. Pian aamukahvin jälkeen ilmoitin ryhtyväni töihin. Kellahdin sängylle tuumailemaan, ja ehkä noin tunnin kuluttua ovelta käytiin toteamassa, että toimintani vaikuttaa jumittamiselta. Tarkkanäköinen diagnoosi osui oikeaan. Makailin siinä edelleen Facebookia selaillen, ja tajusin olevani todella väsynyt.

Tällaisen jumituksen keskellä on kolme vaihtoehtoa:

1) Repiä itsensä työn äärelle ja pakottautua tekemään se, mitä on tehtävä.
2) Antautua jumittamiselle, kuunnella itseään ja toimia sen mukaan.
3) Vetkutella kahden edellä mainitun vaihtoehdon välissä saamatta aikaiseksi kumpaakaan.

Olen kokeillut näitä kaikkia vaihtoehtoja, ja erityisen hyväksi olen tullut vaihtoehdossa numero kolme, jossa on kaikista vähiten järkeä. Pitäisi saada töitä eteenpäin, mutta ei jaksa. Pitäisi levätä, muttei pysty siihen hyvällä omallatunnolla, koska pitäisi tehdä töitä. Nousen tästä ihan kohta – paitsi että illalla huomaan yrittäneeni nousta koko päivän.

Väkisin yrittäminenkin on niin nähty. Mitä luovempi homma, sitä onnettomampaa jälkeä pakottamalla saa aikaan. Ei kannata. Onneksi tekemisen pakko on usein vain korvien välissä. Jos ei ole, niin moni asia on järjestettävissä toisin, jos vain tahtoa löytyy. Jos ei tällä kertaa, niin jatkossa voi opetella aikatauluttamaan lempeämmin.

Niinpä päätin valita jumittamiselle antautumisen. Olen viimein oppinut, että se on todellisuudessa nopein ja mukavin tie vapautua jumista. Päätin, että jos en saa itseäni sängystä ylös tänä sunnuntaina, niin kehollani on siihen varmasti hyvä syy. Jos taas jossain vaiheessa ryhdyn johonkin puuhaan, niin sekin käy.

Päädyin kameran kanssa luontoon, ja nukuin sen päälle makeat päiväunet. Tänään huomaan taas innostuksen nostavan päätään. Vapaapäivillä on paikkansa. Yrittäjälläkin.

Kuinka saada asioita aikaiseksi

Viime aikoina useampi ihminen on kysynyt, kuinka olen saanut niin paljon asioita aikaiseksi. Taustalla lienee ajatus siitä, että olin vielä viime vuoden loppuun saakka kotiäiti, ja olen toteuttanut yritystoimintaan liittyviä juttuja sen verran kuin olen elämäntilanteessani pystynyt. Nämä kysymykset pysäyttivät miettimään, olenko omasta mielestäni saanut asioita aikaiseksi ja jos näin on, niin kuinka olen sen tehnyt.

Paljon verrattuna mihin? En keksinyt muuta mittaria aikaansaamiselle kuin pohtia, kuinka monta ideaani tai unelmaani olen vaikkapa viime vuoden aikana toteuttanut. No, monta. Niin monta, että itselläni on ollut koko ajan se kuuluisa tekemisen meininki, mutta myös tieto siitä, että monet ideat ja unelmat odottavat kaikessa rauhassa siiheksi, kun on niiden aika.

Mieleeni tuli kolme itselleni oleellista seikkaa asioiden aikaansaamiseksi:

1. Intohimo ideoihin ja niiden toteuttamiseen

Rakastan sitä, mitä teen. Yksi maailman parhaita hetkiä on se hetki, kun idea syntyy ja saan siltä istumalta upottaa käteni saveen, eli alkaa toteuttaa ideaa ja katsoa, mitä siitä tulee. Tätähän se aikaansaaminen on omalla kohdallani ollut – omien ideoiden toteuttamista.

2. Keskittyminen ja tietoiset valinnat

Kun ideoita ja muutakin elämää on paljon, täytyy tehdä tietoisia valintoja sen suhteen, mihin kulloinkin keskittyy. Tämä tarkoittaa yhden pääprojektin valitsemista monen idean joukosta, ja se tarkoittaa myös niitä valintoja, joita tehdään pitkin päivää.

Asioilla on tärkeysjärjestys. Kysyn itseltäni monta kertaa päivässä, mikä on tärkeintä juuri nyt. Näin varmistan, että teen oikeita asioita. Oikeat asiat ovat niitä, jotka ovat itselleni tärkeitä ja merkityksellisiä. Esimerkiksi asioita, jotka haluan saada valmiiksi.

Elämän yksinkertaistaminen on minulle juuri tätä. Olennaisen erottamista epäolennaisesta, keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan, rajojen asettamista. Rajojen asettamisella tarkoitan rajoja asioille elämässäni juuri nyt – mihin käytän aikani ja tilani. En tarkoita rajojen asettamista sille, mitä voin olla tai mitä voin saada elämässäni aikaiseksi. Rajoilla varmistan sen, ettei elämästäni tule liian täyttä. Silloin voin hyvin ja voin tehdä niitä asioita, joita todella haluan tehdä.

3. Perhe ja ystävät

Rakastan yksinoloa ja vapautta toimia mieleni mukaan. Usein teen asioita mieluiten itsekseni. Toisinaan se on jonkinlainen haaste perhe-elämässä ja itselleni perheenjäsenenä, mutta on vaikea kuvitella joustavampaa ja ymmärtäväisempää perhettä kuin mitä oma perheeni on.

Ympärilläni on myös muita ihmisiä, joiden seurassa jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Ihmisiä, joiden kanssa opin koko ajan lisää, joiden kanssa oleminen syventää ymmärrystäni, joiden kanssa syntyy huikeita visioita, ja joiden kanssa on helppo uskoa, että kaikki on mahdollista.

Yksinkertaistamisen tehtäväkirja

PS. Viikkokirjeeseeni lisäsin vielä neljännen tärkeän seikan: Iso vyyhti sopiviksi pätkiksi