Päivän parhaita

Winter

Tein aamulla pienen haastattelukierroksen kysymällä ihmisiltä, mikä on parasta elämässä juuri tänään. Voit jatkaa listaa lisäämällä oman vastauksesi kommentteihin.

Tänään on parasta se, että olen parantunut flunssasta sen verran, että voin ulkoilla pitkään koirien kanssa. Se, että saan viettää niiden kanssa koko päivän joutumatta jättämään niitä kotiin, on luksusta.
– Anna Maria

Ne määrät ideoita, joita tulee liiketoiminnan kehittämiseen, perhe koossa joulun pyhät ja työpöydällä kehräävä kissa.
Katja

1. Lapsi
2. Lasten särkylääkkeet
3. Lastenlääkäriaseman nettiajanvaraus
…eli kuumeisen neidin kanssa vietetty aamu.
Liina P.

Parasta juuri tänään on aamuhetki kahvikupin ja Facen kera, kohta lähtö päivän mukaviin töihin ja illalla sopiva määrä jouluvalmisteluja ja kivoja salaisuuksia.
Nina

Koti, jopa ne pakasteherneet keittiön vastaimuroidulla lattialla… Tyytyväisyyden hetket ja ajatukset suuremmat kuin pienet sotkut.
– Hannele

Parasta juuri tänään on se, että pitkästä aikaa pidän vähän itsestäni huolta: menen kampaajalle ja nautin itseni lellimisestä hyvällä omatunnolla.
Parasta on myös pitkästä aikaa ensimmäinen kiireetön/harrastukseton ilta koko perheellä, joten illalla on yhteistä rentoa ja rauhallista aikaa. Suunnitelmissa on joulupukin jo etukäteen tuomien rumpujen kasaamista.
Parasta on tietysti myös jo ihan lähellä olevan joulun odotus ja sen tuomasta rauhalliseta tunnelmasta nauttiminen.
– Tiina

Parasta juuri tänään: englantilaiset joulupiiraat, koreografian luominen yhteisessä innostuksen tilassa taitavien tanssijoiden kanssa ja elämän ihanuuden äärelle pysäyttävä joulun tuntu, joka on kaiken kiireenkin läpi päässyt leijailemaan mieleen.
Liina R.

Parasta juuri tänään… kun sain lapsen pahan mielen taivutettua iloksi ja rakkaudeksi läheisyyden, kosketuksen ja kuiskutuksen voimalla – sanoilla on merkitys, kosketuksella ja hellyydellä on merkitys, läsnäololla ja kuuntelemisella on merkitys. Lapseni vei ihannoimalleen ekaluokan opettajalle kierrätyslahjan, jonka oli itse paketoinut. Antamisen ilo! Olen onnellinen, että lapseni nauttii lahjojen antamisesta paljon, ei vain lahjojen saamisesta.
Tänä aamuna emme myöskään nahistelleet puolison kanssa.
– Ursula

Minä itse. Oikeanlaiset elämäntavat ja valinnat joiden avulla tulen terveemmäksi. Ihanat työkaverit ja oma rakas.
– Johanna

Parasta tänään on:
1. Keittiöremontin nytkähtäminen viimeinkin eteen päin.
2. Heräsin aikaisin em. syystä ja kerrankin ehdin tehdä kotihommia päivänvalossa.
3. Ei ole kiirettä eikä joulustressiä, eikä mitään tarvetta lähteä kaupungille ryysikseen menettämään hermojaan.
– Saila-Elina

Parasta juuri tänään (yksi monista asioista, joka tuli spontaanisti mieleen): Minä kyllä pidän pakkasesta ja lumesta, jopa lumitöiden tekemisestä – istumatyöläiselle mukavaa vastapainoa! Ja luonto on kaunis, kauneus vaikuttaa mielialaan. Valkoinen lumi myös vähän valaisee pimeyttä.
– Riikka

Parasta juuri tänään:
1) Juuri tämä hetki; rauha, läsnäolo, mielen hiljaisuus.
2) Eilinen ja huominen. Kiitollisuus kaikesta, mitä on tähän mennessä tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan: positiiviset asiat, mutta myös negatiiviset.
3) Kiitollinen siitä, etten enää ole ajatuksien ”orja” ja näen mielen vain työkaluna, ”vasara varastossa”.
– Anna

Parasta juuri tänään II

Tein taas pienen haastattelukierroksen kysymällä ihmisiltä, mikä on parasta elämässä juuri tänään. Lue, inspiroidu ja kirjoita oma vastauksesi kommentteihin.

1:20 p.m. / DILO

Parasta juuri tänään on syysaamun haaleassa valossa tehty kävelylenkki, joka tuuletti ajatuksia, katkaisi illalla iskeneeltä apeudelta ja riittämättömyyden tunteelta pahimman terän ja sai suupielet osoittamaan taas ylöspäin!
Liina

Aamukahvi sänkyyn tuotuna ja ihanat innostuksen perhoset vatsanpohjassa.
– Reeta

Ystävät, kaverit ja uudet kohtaamiset antavat virtaa joka päivä. Hymy on hieno keksintö: sen määrä kasvaa, kun sen laittaa eteenpäin.
-Hex

Aamukahvista tuli hyvää, ja hiukset ovat hyvin. Tänään minut tekee onnelliseksi minusta itsestäni lähtöisin oleva ja itsestäni huokuva tyytyväisyys. Tähän hyvinvointiin ja pikkiriikkisiin onnelliseksi tekeviin aisoihin on tehty hurjan paljon töitä, ja se kantaa hedelmää. Saako jo ihminen sanoa olevansa tyytyväinen itseensä? Minä olen.
– Annica

Parasta juuri tänään on se että eilinen oikeudenkäynti on ohi, ja se että olen terve ja elossa.
– Outi

Hienointa tänään on saada viedä kuopus pienen operaation jäljiltä jälleen päiväkerhoon, josta hetkeksi pois jääminen on ollut lapselle kovin surullinen asia. Tuskin maltan odottaa sitä intoa lapsen kasvoilla!
– Teija

Parasta juuri tänään on se, että olen elossa.
– Piia

Parasta juuri tänään on kaikki ne asiat, joita tämä päivä tuo tullessaan, osan tiedän jo etukäteen, osaa tapahtuvista asioista en voi etukäteen tietää. Parasta on siis se kaikki, mitä tänään tulee tapahtumaan.
Jere

Olen toivottavasti selättänyt flunssan kokonaan ja pääsen nyt aamulla ns. vakkariryhmäni balettitunnille sekä myöhemmin alkuillasta testaamaan uutta lattaritanssituntia.
Yleisesti ottaen iloitsen sisareni puolesta, joka on löytänyt vihdoin lukemisen ilon innostuttuaan tietystä teemasta. Postitin hänelle lahjaksi erään kirjan kirjailijan omistuskirjoituksella, hän sai sen eilen, enkä olisi ikinä voinut kuvitella, että joskus koittaa se päivä, että hän ilahtuu -kirjasta- niin paljon.
Janina

Tähän mennessä parasta on ollut se, kun kävimme lapsen pyynnöstä ostamassa läheiseltä torilta mustikoita ja puolukoita.
– Sandy

Parasta juuri tänään

Tein aamulla pienen haastattelukierroksen kysymällä ihmisiltä, mikä on parasta elämässä juuri tänään. Lue, inspiroidu ja kirjoita oma vastauksesi kommentteihin.

Aika kotona kietoutuneena punaiseen aamutakkiin, hunajalta maistuva tee, selkeytyvä taivas.
– Hannele

Parasta juuri tänään on yleisesti ottaen upea fiilis. Kiitollisuus kaikesta siitä, mitä minulla on. Luottamus siihen, että asiat sujuvat juuri niin kuin on tarkoitus. Erityisesti tänään ilahduttavat elämäni ihanat ihmiset ja urheilu, joka tuottaa kokonaisvaltaisesti hyvän olon.
Katri

Parasta juuri tänään on tämä yhtä aikaa haikea ja innokkaan malttamaton olo, joka vallitsee muuttolaatikoiden keskellä viimeisenä päivänä vanhassa kodissa. Ja aamukaakao.
Liina

Parasta elämässäni juuri tänään? Se, että näin poikani aamusella, ja sain lämpimän halauksen. Muisto tyttäreni eilisestä tekstiviestistä, jossa kysyttiin, onko minulla kaikki ok. Ja se tieto, ja tunne, että elämäni on hyvää. Ihan juuri nyt. Arki ja pikkiriikkiset asiat on <3.
– Annica

Parasta juuri tänään on elämä itsessään! Hymyileviä kasvoja, kauniita sanoja, syksyn kuulautta ja viikonlopun odotuksen tunne!
– Piia

Pitkästä aikaa on sellainen olo, että työrintamalla on toivoa ja elämä menee eteenpäin.
– Ville

Parasta tänään oli herätä hyvin nukkuneena ja virkeänä – ei itsestään selvyys. Viimeinen työpäivä Forumissa, siirryn toiseen myymälään myymäläpäälliköksi. Mitja lähti hyvillä mielin tarhaan ja kaverit oli vastassa ja selvästi mukavat kaverit ja tarha.
– Outi

Parasta juuri tänään, pe 14.9. on se, että pääsen tyttäreni kanssa Kissojen Yöhön.
– Teemu

Parasta juuri tänään on oma äitini, joka saapui toiselta puolelta Suomea hoitamaan lastamme. Ihanaa ottaa välillä rennosti, kun joku muu huolehtii.
– Jenni

Parasta tänä aamuna on levollinen, hyvä olo ja tulevaisuuteen luottavainen mieli. Tuntuu, että kuluvan viikon aikana on vanhaa, raskasta energiaa päässyt purkautumaan luoden tilaa uudelle. Tänään on hyvä päivä, kun niin päätän!
– Kirsikka

Syksyisen kaunis pyörälenkki aamulla, kun saatoin poikaa kouluun. Innostavat työtehtävät odottavat ja jälleen kerran huomasin, kuinka vetovoiman laki toimii. Kun asioista on innostunut, vetää puoleensa lisää innostusta.
Nina

Parasta juuri tänään on peruskotipäivä. Ihan vain pyykin pesua, ruuan laittoa ja lasten kanssa ulkoilua. Sitä tavallista, ihanaa arkea, jota arvostan.
– Teija

Parasta juuri tänään on viettää leppoisaa ja kiireetöntä perjantaita aluksi kaksistaan 2-vuotiaan hymypoikani kanssa näin aamupäivästä ja sitten koko perheen kanssa yhdessä.
– Laleh

Parasta nyt on se, että rakastan miestäni ja olemme onnellisia yhdessä. Meijän lapset on terveitä, iloisia ja koulussa, jossa heidän pitäisikin olla tähän aikaan päivästä . Miula on kurkku kipeenä, mutta kädessä on kuppi kuumaa ja vieressä istuu hoitotyttö tyytyväisenä värittämässä. Talo on rauhallinen, ulkona aurinko paistaa.
– Funlayo

Parasta on ehdottomasti se, että tytär alkaa toipua korvatulehduksen aiheuttamasta kuumeesta ja vetelee edelleen kuulemma kotona sikeitä.
Liina P.

Esikoinen lähti kerhoon hyvillä mielin. Pääsen liikkumaan heti aamupäivästä, ja luvassa on pitkän tauon jälkeen lempituntini – Les Millsin BodyJam. Oli aivan ihanaa saada tällaisia viestejä pitkin aamua! Kiitos!
– Sandy