Näin saat lapset mukaan siivoamaan

Näin saat lapset mukaan siivoamaan

Heli jakoi Unelmien koti -verkkokurssin ryhmässä mainion idean, joka oli juuri testattu menestyksekkäästi aidoissa olosuhteissa.

Siivousarpajaiset!

Yksittäisille arpalipukkeille kirjoitetaan noin viidessä minuutissa toteutettavia siivoushommia. Arpalipukkeet laitetaan pipoon ja hauskuus alkaa. Lapset nostavat yhdet tehtävät kerrallaan ja aikaa tehtävän tekemiseen on viisi minuuttia. Aikuinen saa auttaa sopivaksi katsomallaan tavalla. Viiden minuutin jälkeen arvotaan seuraavat tehtävät ja siivous etenee tähän tapaan vauhdikkaasti, kunnes pipo on tyhjä.

Mahtaisiko toimia aikuisillakin?

Varoitus

Myöhemmin ryhmässä raportoitiin, että nyt lapset haluavat siivousarpajaiset joka ilta.

Lisää vinkkejä

Photo: Yekophotostudio + Sandy Talarmo

Helppo tapa saada asiat tärkeysjärjestykseen

Mikä on tärkeintä juuri nyt?

Mikä on tärkeintä juuri nyt?

Viimeisimmässä viikkokirjeessäni kysyin kymmenen kotiin liittyvää kysymystä tavoitteiden selkeyttämisen tueksi. Neljäs kysymys kuului: Mikä on kotonasi kaikista tärkeintä juuri nyt?

Miksi aina kysyn, mikä on tärkeintä juuri nyt? Kun tiedät, mikä sinulle on tärkeää, keskityt oikeisiin asioihin. Kun keskityt oikeisiin asioihin, käytät tilasi, aikasi ja voimavarasi viisaasti. Toimit tehokkaasti, mutta et itsesi kustannuksella, vaan itseäsi kuunnellen.

Joskus on vaikea saada kiinni siitä, mikä on kaikista tärkeintä ja mihin kannattaisi keskittyä. Kerron sinulle tässä helpon keinon noiden hetkien varalle.

Helppo tapa saada asiat tärkeysjärjestykseen

Kirjoita tällä hetkellä mielessäsi pyöriviä tärkeitä asioita erillisille paperilapuille. Kirjoita niin, että ymmärrät jokaisen lapun nopealla silmäyksellä. Levitä laput eteesi, anna sisäisen hälinän hiljentyä ja keskity kuuntelemaan itseäsi.

Kun nyt katsot kirjoittamiasi lappuja, ala järjestää niitä tärkeysjärjestykseen vaaka- tai pystyriviin liikaa järkeilemättä. Mitä nopeammin toimit, sitä vähemmän analysoit ja saat vastaukset sen sijaan suoraan itseltäsi. Kun olet valmis, voit tarkastella syntynyttä tärkeysjärjestystä. Mitä se kertoo sinulle?

Usein hahmottelu on helpompaa, kun kokonaisuus on kerralla nähtävissä ja sen palaset helposti siirreltävissä. Jos ensimmäinen järjestys ei tunnukaan hyvältä, voit hakea sinulle sopivan tasapainon muuttamalla palasten paikkaa yksi kerrallaan.

Haluatko KotiVisio-messuille?

Olen puhumassa ensi viikon KotiVisio-messuilla muun muassa sujuvasta arjesta, johon tämäkin aihe läheisesti liittyy. Jos haluat mukaan messuille, arvon tähän kirjoitukseen 22.8. klo 21.00 mennessä kommentin jättäneiden kesken kolme kahden lipun pakettia messuille. Yksi lippu oikeuttaa kertakäyntiin messuilla. Lippupaketin arvo on 24 €.

Voit osallistua arvontaan myös yhteydenottolomakkeellani.

Kotivisio-messut 30.-31.8.2014, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus

Löydät minut ohjelmalavan lisäksi osastoltani A1127 molempina päivinä klo 10-17. Tervetuloa katselemaan valokuvia, hakemaan ideoita, tutustumaan ja juttelemaan!

Sujuvuutta suunnittelulla ja läsnäololla

Kaisu

Kaisu Jaako jatkaa sujuvan arjen haastattelusarjaa. Kaisu on kohta 35-vuotias yrittäjä ja äiti, joka käy myös palkkatyössä. Hänen arjessaan on kolme haaraa – yritys (verkkokauppa MamaMia.fi ja saunayoga-tunnit), palkkatyö nuorisokodilla ja lapset /perhe.

Kaisu kertoo, että he eivät ole vielä olleet valmiita laittamaan lapsia hoitoon niin paljon kuin tarve todellisuudessa olisi. Tämä tarkoittaa rajallista työaikaa ja usein Kaisu tekee töitä myös iltaisin. Kaisu totetaa, että on itse näin valinnut ja näkee suurena plussana sen, että voi tehdä juuri tällaisia valintoja arjessaan.

Mitä sujuva arki tarkoittaa elämässäsi?

Sujuva arki minulle on rutiineja, saman kaavan toistumista. Tämä ei tarkoita, että jokainen päivä on samanlainen, mutta sujuvinta arki on, kun viikot toistavat toisiaan. Sujuva arki on, kun aamut ovat samanlaisia, päivän lähtee käyntiin tutulla tavalla. Siitä on hyvä ponnistaa uuteen päivään hyvällä fiiliksellä. Aamulla syödään aamupala ja laittaudutaan valmiiksi päivää varten.

Minusta suunnittelu on osa sujuvaa arkea, ja tykkään tietää etukäteen, mitä seuraavana päivänä tai vaikka seuraavalla viikolla tulee tehdä tai mitä tapahtuu. Hyvällä suunnittelulla saa asiat menemään paljon helpommin mielestäni.

Tykkään laittaa ylös tehtäviä, mitä pitää hoitaa ja käytän kalenteria arjen hallinnassa. Inhoan tilanteita, kun yhtäkkiä muistan jonkun asian, joka olisi pitänyt hoitaa, mutta en ole muistanut. Tällaiset asiat nostattavat stressiä. Yritän pitää arkeani mahdollisimman stressivapaana, mutta se ei valitettavasti aina onnistu.

Mikä on ollut haasteellisinta arjessasi viime aikoina?

Suuri haaste on yritys ja perhe saman katon alla. On sekä haasteellista, että hyvää olla töissä kotona. Aina ei ole mahdollista saada sitä työrauhaa, mitä tarvitsisi, ja välillä on hyvin vaikea irrottautua töistään. Välillä tuntuu, ettei saa mitään aikaseksi ja taas välillä tuntuu, että tekee töitä koko ajan. Tasapainon löytämisessä on varmastikin se suurin haaste minulle.

Myös taloudellinen tilanne on ollut haasteellinen ajoittain. En pidä yhtään rahahuolista, mutta valitettavasti myös ne kuuluvat ajoittain arkeeni. Rahahuolet vievät paljon energiaa ja huomaan, että kun niitä on, ei työtkään suju yhtä hyvin kuin muulloin. Näen kumminkin, että haasteet ovat yksi tekijä, joka auttaa meitä kehittymään itsemme kanssa ja siinä, mitä teemme.

Millaiset ratkaisut ovat tehneet arjestasi toimivamman?

Suunnittelemalla työajan itselleni, asettamalla tavoitteita, esimerkiksi tänään teen nämä kolme asiaa, on auttanut paljon arjessa. Totta kai myös se, että lapset ovat jonkun verran päiväkodissa auttaa saamaan arjesta sujuvamman, kun itselläni on myös sellaista työaikaa, jolloin talo on tyhjillään muusta perheestä.

Olen myös huomannut, että pitämällä kiinni siitä, että olen sängyssä viimeistään klo 23 ja saan 8 tunnin yöunet auttaa älyttömästi arjen sujuvuudessa. Pirteänä on paljon helpompi pyörittää arkea ja saada asioita tehtyä kuin väsyneenä.

Mihin tai millaisiin asioihin haluat kiinnittää elämässäsi huomiota juuri nyt?

Haluan jatkaa arjen tasapainottamista, saada vieläkin selvemmän jaon töiden ja vapaa-ajan välillä, sekä saada vapaa-ajalla hyvän tasapainon perheen, parisuhteen ja oman ajan välillä. Haluan päivittäin kiinnittää huomiota siihen, että olen läsnä siinä, mitä teen. Ei ole mitään ideaa tehdä töitä ja ajatella, että pitäisi olla lasten kanssa, tai olla perheen kanssa ja miettiä työasioita.

Haluan oppia olemaan 100 % läsnä siinä mitä teen, koska olen varma, että silloin olen parhaimmillani niin yrittäjänä, äitinä, puolisona kuin työntekijänä. Olen tietoinen siitä, että olen ihminen, joka tykkää pitää monta ”rautaa tulessa” yhtä aikaa, ja onnistumalla tässä minun pitää keskittyä enemmän juuri tähän 100 % läsnäoloon.

Olen aikaisemmin testannut sitä, että karsin pois tekemisiä, töitä ja niin edelleen, mutta aina vaan huomaan, että vähän ajan päästä täytän tilaa uusilla asioilla. Nyt ajattelen, että minun on parempi hyväksyä itseni ja auttaa itseäni onnistumaan tilanteessa, missä haluan olla.


Kaisun kuva: Kaisa Lämsä

Haastattelussa Olli Posti

Olli Posti | Kuva: Tiina Nurmi

Sujuvan arjen haastattelusarjaa jatkaa Olli Posti. Olli tekee tällä hetkellä päivityksiä Suomen Voimaruoan sivulle Facebookissa.

Mitä sujuva arki tarkoittaa elämässäsi?

Sujuva arki tarkoittaa sitä, että perustarpeeni toimivat vaivatta. Eli käytännössä, että minulla on energisoivaa ruokaa, laadukasta juotavaa, runsaasti rahaa, mukavaa sosialisointia, omaa rauhaa, luontoa, tsäänssit tehdä hyvää työtä ja edistää uraa mielekkäästi, rakastajiakin ja lämpimiä perhesuhteita – SILLOINKIN KUN EN NÄE MINKÄÄNLAISTA VAIVAA ASIAN ETEEN. Eli tunnen, että vaikka olisin vaan, kaikki sujuu ihan itsestään. Kämppis tulee illalla kotiin. Tytöt soittelee perään. Kaapit pursuaa superfoodeja, vaikken kävisi kaupassakaan. Kylmässä lähdevettä (ja kookosta) niin paljon, ettei se loppuisi vaikken viikkoon tai pariin edes muistaisi koko asiaa.

Työssäni tuotan enemmän kuin tarpeeksi laatua ja lisäarvoa sekä omaan että toisten elantoon – vaikka vaan toteuttaisin sitä mitä luonnostaankin haluan keksiä ja kehitellä. Organisaatio tai kumppani ei sidokaan minua, rajoita tai pakota, vaan päinvastoin auttaa minua toteuttamaan itseäni ja edistämään agendaani vielä paremmin kuin olisin yksin osannut – ja tietenkin minä teen heille luonnostani samoin. Saan olla ison osan päivästä ihan rauhassa, vaikka kattoa tuijotellen tai Kimi Räikkösen haastatteluita tutkaillen, jos sille tuntuu. Pääsen helposti luontoon, seikkailuihin ja kaikenlaisille kivoille mestoille, heti kun sellainen houkuttelee.

Ennen kaikkea sekä oleminen, tekeminen että siirtymät ovat lähtökohtaisesti nautinnollisia ja kauniita. Jos asuisin vaikkapa Kumpulassa, ja elämän sisällöstä iso osa tapahtuisi Kruunuhaassa, ei se välimatka mitään mukavuutta olisi. Toisaalta esim. Joensuussa kaikki siirtymätkin ovat kauniin nautinnollisia. Elämän pienet ilot ja onnen hetket valtaavat koko kokemusmaailmani. Kaikki on kivaa ja kaunista. Tämä on tärkeää, niin saa koko ajan olla siinä harmonisen elämysvirran kehollis-aistillisessa olotilassa, jossa pystyy myös muuttamaan maailmaa positiivisesti, sekä tietenkin itse voimaan kaikinpuolin erinomaisen hyvin. Eikä tarvi kelata, voi olla yhtä ”hetkessä” ja vapaasti kuin lapsi tai siis vauva.

Toimiva arki tarkoittaa myös sitä, etten millään osa-alueella ole ”yhden varassa”, vaan vaurauteni, (sosiaalinen) asemani, laadukas tuottavuuteni ja osaamiseni on niin korkea, että voin hengittää huoletta vaikka yksi tietty suhde, kumppanuus tai mikä tahansa olosuhde yllättäen kariutuisikin. Voin nauttia siitä mitä on tietäen, että jatkossakin on asiat vähintään yhtä ihanasti.

Mikä on ollut haasteellisinta arjessasi viime aikoina?

Olen aina ollut ihan kauhean huono asunnonhakija. Kuulemma tytöt saavat asuntoja helpommin; itse en ole saanut vielä ensimmäistäkään (vapailta markkinoilta siis), joten olen sitten aina tyytynyt toisten (yleensä tyttöjen) hankkimiin tilapäis-kompromisseihin. Ollut niihin jopa todella tyytyväinen, vaikkeivät olisi palvelleet minun onneani ja työmetodiani juuri laisinkaan – olen ollut helpottunut ylipäänsä jossain saa olla. Tämän uskomuksen ja vanhan toimintamallin kanssa on viime aikoina tehty töitä, ja nyt ymmärrän, että omalle urakehityksellenikin tästä löytyy se olennaisin pullonkaula, joka on syytä korjata ennen kuin panostaa mihinkään muuhun.

Millaiset ratkaisut ovat tehneet arjestasi toimivamman?

Sandyn konsultaatio! Siitä kaikki alkoi. Omilla kauppakierroksillani asiakkaat usein huomaavat, että ”tämähän on kivaa, jännää ja mielenkiintoista!”. Ettei shoppailu ollutkaan tylsä välttämättömyys, vaan aarreseikkailu karkkikauppaan, tutustuminen piparkakkutalon salaisuuksiin. Sieltähän löytyy vaikka mitä herkkua – mitä ei koskaan olisi tullut huomanneeksi. Samoin kävi minulle Sandyn parituntisessa: sen jälkeen olen innostunut ja tykästynyt miettimään ja ratkomaan ja kehittämään, innovoimaan näitä ”elämän perusasioita”, joita ennen vain ja ainoastaan ehkä inhosin tai ainakin välttelin enimmäkseen. En nähnyt niissä mitään luovaa potentiaalia. Nyt näen, että ne sekä mahdollistavat ja tukevat muuta luovuutta, että niissä itsessäänkin voi innovoida niin suurta lisäarvoa ja nerokasta toimivuutta, että sitä kelpaa opettaa sitten muillekin.

Mihin tai millaisiin asioihin haluat kiinnittää elämässäsi huomiota juuri nyt?

Tärkein on tämä kirjoittelu. En siis itseasiassa tykkää kirjoittelusta juuri ollenkaan – puhuminen on paljon kivempaa, elävämpää, kehittävämpää ja soaiaalisempaa. Mutta Life Organizingin toimiessa optimaalisesti, tämä on niin taivaallista ettei vastaavaa (tuottavuuden tasoa) voi oikein muuten kokea. Tässä voi optimoida nimittäin kaiken sen, mitä ihmisten ilmoilla ei voi tehdä. Puhuessa täytyy yleensä olla vaatteet päällä; koneelle voi juosta vaikka suoraan suihkusta idean iskiessä. Normityössä joutuu syömään vähän sitä sun tätä, usein aika keinotekoisissa oloissa. Tässä voi kaiken optimoida tappiin asti, ilman mitään keinotekoisen luonnosta erkaantuneen sairaus-hienostelukulttuurin rajoituksia, että ne olotilat mihin pääsee, ovat ihan eri planeetalta. Muttei se jää pelkäksi ”päräyttelyksi”, vaan näppiksen kautta inspiraation saa suunnattua johonkin yleishyödylliseen, kuten tähän haastatteluun vastaaminen ja Sandyn mainostaminen.

Life Organizingiin liittyvä unelmani, tavoitteeni ja seuraava askeleeni on ihana (eli noin sata vuotta vanha, korkeakattoinen) kämppä parhaalla paikalla, johon olen tehnyt jo listan kavereista, joita haluan kutsua sinne syömään, juomaan, majoittumaan, ideoimaan, tutustumaan, opiskelemaan, työskentelemään… kaikki etätoimiston parhaat puolet ilman jäykkyyksiä. Sitä kohden työskentelen tällä hetkellä. Kaikille parasta superfoodia kaikissa muodoissa niin paljon kuin jaksaa syödä, ja aina voi välillä hakea läheisistä kauppahalleista lisää luomulohen perkeitä, riistan luita keittokattilaan, juureksia ja sen sellaista. Kiivetä takaisin parvelle kaikkea muuta paitsi rappusia pitkin, vaihtaa musaa ja hypätä takaisin alas häärimään keittiössä.

Ollin kuva: Tiina Nurmi

Voimavarana ADHD

Päivi Tasala

”Elämässä pitää tietää mitä haluaa. Ethän sä voi mennä taksiinkaan istumaan takapenkille ja sanoo: Mä en halua Hesaa. Enkä Poriin. Enkä sinne enkä tänne.”

Tällä kertaa oman arkensa sujuvuudesta kertoo ADHD-kokemuskouluttaja, ammattijärjestäjä Päivi Tasala. Päivi on kymmenen eniten ääniä saaneen joukossa Vuoden vapaaehtoinen -äänestyksessä.

Mitä sujuva arki tarkoittaa elämässäsi?

Kunhan arki on tasaista, se ei kuormita kovasti. Hommat kun on pilkottu pieniin osiin ja kunhan saa ittensä potkittua vielä tekemäänkin ne. Menoja mahdollisimman vähän, ettei aistit kuormitu.

Mikä on ollut haasteellisinta arjessasi viime aikoina?

Haastavaa on se, että asiat kasaantuu, ihan hoitamattomana juoksevat asiat, ruuanlaitot jne. Kun innostuu tekemään jotain niin kaikki muu jää.

Millaiset ratkaisut ovat tehneet arjestasi toimivamman?

NLP:n kautta uudelleen ajatellut asiat:
”en saa alotettua siivousta, koska on niin paljon tavaraa”
= miksi se, että on paljon tavaraa, estää sinua aloittamasta?
Samoin ”pitäisi” sanaa en käytä lainkaan. Haluan, voin, tahdon.

Tai se minkä hoksasin oikeen kunnolla viime viikolla, että (uuden) asian oppimisen /tekemisen vastustamiseen menee enemmän energiaa kuin sen oppimiseen /tekemiseen. Siinä on kyllä hyvä ahaa-elämys!

Mihin tai millaisiin asioihin haluat kiinnittää elämässäsi huomiota juuri nyt?

Vertaistuki, luovat harrastukset (maalaus, kutominen, oppiminen, näpertely), nytkin menee 3 äänikirjaa ja 2 oikeeta kirjaa yhtä aikaa.

ADHD | Päivi Tasala
Päivin kuva: Mari Petäjä | Ad(h)d:n Kasvot

Kiitokset Päiville myös haastattelun otsikosta!

Sopivasti suunnittelua ja hetkessä elämistä

Haastattelusarja sujuvasta arjesta jatkuu. Tällä kertaa Runometsän Suvi Runonen-Väinämö kertoo, mitä sujuva arki tarkoittaa hänen elämässään juuri nyt, ja millaiset ratkaisut ovat tukeneet kotiäitiyden ja yrittäjyyden yhdistämistä.

RunometsäSuvin hoitohuone, Suvin omasta albumista.

Mitä sujuva arki tarkoittaa elämässäsi?

Arki on sujuvaa, kun asiat rullaavat hyvin ja aikataulut pitävät. Sujuvuus tarkoittaa myös sitä, että olen tajunnut jättää tapahtumien, työtehtävien ja asioiden ympärille tarpeeksi tilaa, eikä samalle päivälle ole kasaantunut liian monia asioita.

Mikä on ollut haasteellisinta arjessasi viime aikoina?

Kotiäitiyden ja yrittämisen yhdistäminen aiheuttaa välillä harmaita hiuksia ja koska yritys toimii kotona, niin työasiat ovat tavallaan läsnä koko ajan.

Haasteellisia päiviä on silloin, kun aamulla tajuan, että molemmat lämpimät ruuat ovat tekemättä ja to do -listalla on akuutteja työasioita. En voi jättää lapsia ruokkimatta, enkä toisaalta halua sortua mihinkään huonolaatuiseen ravintoon, mutta yrityksen asiat vaativat myös reagointia. Yksinkertaisesti on vain liian monta tehtävää, jotka pitäisi suorittaa samanaikaisesti.

Millaiset ratkaisut ovat tehneet arjestasi toimivamman?

Toisaalta suunnittelu on kaiken a ja o, varsinkin ruoka-asioissa. Yleensä pyrin huolehtimaan, että ainakin toinen lämmin ateria on jo edellisenä päivänä tehtynä. Se varmistaa sen, että aikaa riittää sekä työasioille että lapsille.

Toisaalta taas se, että pyrin elämään tässä hetkessä juuri nyt, on tehnyt arjesta toimivampaa siinä mielessä, että ei tule niin paljon huolehdittua ja pohdittua edessä olevia asioita ja sitä miten ne kaikki ehtii aikatauluttaa ja toteuttaa.

Itselleni sujuvaa arkea on se, että saan keskittyä käsillä olevaan asiaan, mikä se sitten ikinä onkin. Etukäteissuunnittelulle pitää varata oma aikansa.

Mihin tai millaisiin asioihin haluat kiinnittää elämässäsi huomiota juuri nyt?

Haluan nyt tietoisesti raivata elämästäni asioita, ihmisiä ja työtehtäviä, jotka koen kuluttavina. Haluan myös kiinnittää huomiotani siihen, että olisin lapsille arjessa oikeasti läsnä, enkä pelkästään vain fyysisesti kotona. Se tarkoittaa monesti sitä, että pitää tarkasti rajata töiden ja kotitöiden määrää, jotta jää aikaa oikeasti olla lasten kanssa.

Monesti tunnen pienen piston sydämessäni, kun joku sanoo, että onpa ihanaa kun olet lastesi kanssa kotona. Oikeastihan päiväni kuluvat monesti tietokoneen ja hellan ääressä, siltä ainakin huonolla hetkellä tuntuu. Hellaa en voi enkä halua vältellä, mutta tietokoneen edessä tulee käytettyä aikaa myös turhaan. Sitä haluaisin ehdottomasti vähentää ja sen sijaan touhuta pieniä arkisia asioita lasten kanssa, kuten leikkiä, askarrella ja lueskella sylikkäin.

Suvi Runonen-VäinämöSuvi ja lapset, Suvin omasta albumista.

Andy Hopi ja sujuvan arjen valinnat

Sujuva arki voi tarkoittaa eri ihmisille hyvin erilaisia asioita. Näin ollen ei ole olemassa yhtä kaikille sopivaa toimintamallia sujuvan arjen luomiseksi. Jos valmiina annettu malli ei istu omaan ajatteluun tai tue omia tavoitteita, käy mallin noudattaminen raskaaksi ja elämästä tulee suorittamista. Mitä paremmin tunnet itsesi, sitä helpompi sinun on hakea ja löytää ratkaisuja, jotka toimivat mahdollisimman vaivattomasti juuri sinun elämässäsi.

Toisten kokemukset, ideat ja oivallukset ovat joka tapauksessa silmiä avaavia, inspiroivia, ja omaa ajatusmaailmaa selkiyttäviä. Lähitulevaisuudessa tarjoilenkin blogissani erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten ajatuksia ja kokemuksia sujuvasta arjesta. Ensimmäiseksi haastateltavaksi nappasin Andy Hopin.

Andy Hopi

 Andy Hopi on Life & Business Coach sekä Täysii -seminaarin ja Tekijäakatemian perustaja, jolla on maailman siistein työpöytä.

Mitä sujuva arki tarkoittaa sinulle, Andy Hopi?

Sujuvassa arjessa mahdollisimman monet asiat tulevat tehdyiksi minimienergialla. Apuna käytän automatisointia, delegointia, rutiineja sekä erilaisia ajatus- ja toimintamalleja. Sen sijaan, että tekisin kaikki asiat itse, otan vastuun, että asiat tulevat tehdyiksi.

Tällöin aikaa ja energiaa vapautuu mahdollisimman paljon niille asioille, joita haluan kaikista eniten tehdä.

Mikä on ollut haasteellisinta arjessasi viime aikoina?

Elämässäni on tapahtunut viime aikoina suuria muutoksia hyvin perustavanlaatuisissa rakenteissa. Tästä johtuen olen saanut järjestellä monet arjen asiat aivan uudella tavalla ja tähän on mennyt paljon aikaa ja energiaa. Haastavaa on siis tämä siirtymävaihe.

Tiedän kuitenkin mihin suuntaan olen menossa ja mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Haluan siis panostaa tässä hetkessä mahdollisimman paljon tulevan valmisteluun, samalla kuitenkin aiemmin tekemistäni valinnoista vastuuta kantaen.

Millaiset ratkaisut ovat tehneet arjestasi toimivamman?

Siirtyminen kahden kalenterin käyttöön. Ennen minulla oli sama kalenteri kaikille, jossa oli kaikille samat ajankohdat vapaana tai varattuna. Nyt minulla on ajatusmalli kahdesta kalenterista. Toinen kalenteri on aina täynnä, eli olen viime aikoina kieltäytynyt monista tapaamisista sekä tapahtumista kokonaan.

Tämän ansiosta toinen kalenteri onkin sitten lähes aina tyhjä ja tietyille henkilöille löytyy aikaa melkein milloin tahansa, lyhyelläkin varoitusajalla.

Mihin tai millaisiin asioihin haluat kiinnittää elämässäsi huomiota juuri nyt?

Viime kuukausina olen kiinnittänyt todella paljon huomiota ravintoon, treenaamiseen sekä lepoon. Kokonaisuudessaan voin nyt fyysisesti paremmin kuin koskaan. Tämän ansiosta tein nyt tietoisen valinnan uhrata hieman omaa hyvinvointiani lyhyellä aikavälillä, panostaen kaikkeni Täysii -seminaariin.

Tärkeä teema minulle on siis ollut priorisointi. On helppoa tehdä arjen valintoja, kun kulkusuunta on koko ajan selkeänä mielessä.