Yksinkertaistamisen avain

Yksinkertaistamisen tarkoitus on tehdä tilaa tärkeälle. Haluan, että minulla on tilaa, aikaa ja energiaa niille asioille, jotka ovat minulle oikeasti merkityksellisiä.

Yksinkertaistamisen avain on olennaisen valitseminen. Se toimii tietenkin vasta silloin, kun tietää, mikä on olennaista. Ja ennen kaikkea – mikä on olennaista juuri nyt. Olen aina ollut kiinnostunut lukemattomasta määrästä asioita, mutta kaikkeen ei voi keskittyä yhtä aikaa. Yritetty on!

Teemme jatkuvasti valintoja, vaikka emme varsinaisesti tiedostaisikaan niitä. Tosin siinä tapauksessa ne ovat ennemminkin opittuja tapoja kuin todellisia valintoja. Parhaimmillaan tavat tukevat meitä tavoitteissamme, mutta useimmilla meistä on myös niitä tapoja, jotka estävät meitä keskittymästä olennaiseen. Tapoihin voi alkaa vaikuttaa, kun niistä tulee tietoiseksi. Onko se, mitä nyt teen, olennaista juuri nyt?

Jos käsitykset itselle olennaisista asioista poukkoilevat päässä valtoimenaan, niistä voi olla vaikea saada otetta. Itselleni asiat jäsentyvät parhaiten kirjoittamalla, vaikka vain listoja. Mitä haluan saada aikaiseksi tänään? Tässä kuussa, tänä keväänä, vuoden aikana? Näihin kysymyksiin vastaamalla on jo huomattavasti helpompi hahmottaa, mitä asioita tekemällä kuljen oikeaan suuntaan.

Samalla tavalla voin miettiä, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä, mistä asioista nautin ja mitä asioita tekemällä voin hyvin. Kun tietoisesti valitsee itselleen hyviä, olennaisia asioita, monet epäolennaisuudet väistyvät elämästä melkein kuin itsestään. Huomaan ne, ja annan niiden mennä.

Sukat kainalossa väärään suuntaan

Olen muutaman minuutin myöhässä aikataulusta, joten astelen kohti hammaslääkärin vastaanottoa reippain askelin. Hetken kuluttua havahdun ja huomaan käveleväni iloisesti väärään suuntaan. Olen kotikulmillani, ja osaan kyllä reitin tutulle hammaslääkärille. Mieleni vain ei ole lähimaillakaan.

Kotona keräilen leluja paikalleen. Huomaan lattialle jääneet sukat, ja nappaan ne kainalooni, koska olen kohta menossa pyykkikorin ohi. Jonkun ajan kuluttua huomaan, että kainalossani tuntuu erikoiselta. Mikäs siellä nyt – ai niin, nämä sukat! En osaa sanoa, kuinka kauan olen pyörinyt ympäriinsä sukat kainalossa.

Tyhjennän ruokakassia keittiön työtasolle ja siitä jääkaappiin. Paitsi että jääkaappiin onkin menossa kännykkä. Tajuan tilanteen, kun sekunnin murto-osan koitan miettiä, mille hyllylle puhelin olisi järkevä sijoittaa.

Olen kirjoittanut läsnäolon haasteista aiemmin toisessa blogissani. Haluan olla tässä hetkessä, mutta edelleen sen harjoitteleminen välillä unohtuu. Tiedän, että minun on usein vaikea jättää hommia kesken niin, että myös ajatukseni olisivat mukana, kun siirryn seuraavaan hommaan. Teen edelleen liian monia asioita yhtä aikaa, jolloin käy helposti niin, etten keskity kunnolla yhtään mihinkään.

Mikä avuksi? Olennaisen erottaminen epäolennaisesta nyt ainakin. Turhien asioiden karsiminen, jolloin tarpeellisten asioiden tekemiseen on enemmän aikaa. Silloin on helpompi luottaa siihen, että kaiken ehtii tehdä, vaikka keskittyisi yhteen asiaan kerrallaan. Todennäköisestihän tekeminen on tällä tavalla entistä sujuvampaa. Olisiko mahdollista, että tämä näkyisi myönteisesti myös lopputuloksessa? Parempaa vähemmällä vaivalla?

Kartat, joilla löydetään perille

Kartta vuodelle 2013

Kartta vuodelle 2013

Pidin eilen ensimmäisen varsinaisen ryhmävalmennukseni. Tässä pari tunnelmakuvaa kartoista, joita askarreltiin illan päätteeksi. Valmennuksen aluksi jokainen sai pohtia omia tavoitteitaan kirjallisten tehtävien muodossa, ja kartat antoivat hyvin muotoilluille tavoitteille visuaaliset siivet.

Jokaisella valmennukseen osallistuneella on nyt itse kirjoitettu manuaali omista tavoitteistaan vihkon muodossa, sekä itse laadittu iso kartta tälle vuodelle. Uskon, että näillä kartoilla löydetään perille!

Tulevista tapahtumistani saat parhaiten tietoa tilaamalla viikkokirjeeni.

Kolme vinkkiä järjestykseen

Toimin viime viikon ammattijärjestäjien Facebook-sivun emäntänä, ja ajattelin julkaista kolme viikon aikana  jakamistani vinkeistä myös täällä blogissa.

Viisi askelta muutokseen

Uuden vuoden alku on usein myös monen muun uuden asian alku. Mikä olisi yksi sellainen asia, jonka haluaisit muuttaa koti- tai työympäristössäsi?

Jos asia tuntuu isolta, voit jakaa sen niin pieniin osiin kuin on tarpeen. Millaisen askeleen jaksat varmasti kerralla ottaa? Luota siihen, että jokainen pienikin askel vie lähemmäksi haluamaasi lopputulosta.

Kirjaa kalenteriisi seuraavat viisi askelta haluamasi asian toteuttamiseksi, ja toimi suunnitelmasi mukaan! Jos viidellä askeleella ei tule vielä valmista, onnittele itseäsi välitavoitteen saavuttamisesta ja kirjaa ylös seuraavat viisi askelta.

Sovella toimivaksi todettua

1) Katsele kotiasi ja pane merkille asiat, jotka tuovat sinulle iloa ja helpottavat arkeasi. Ne voivat olla yksittäisiä asioita, tai toimivia kokonaisuuksia.

2) Iloitse niistä ja mieti, kuinka näitä hyviä asioita ja keinoja voisi soveltaa kotisi mahdollisiin ongelmakohtiin.

Pieni luopumisprojekti

Jouluna useimpien kotien tavaramäärä kasvaa. Jos tällä hetkellä mietit, mihin tämän kaiken laittaisi, on jostain päästä mahdollisesti karsittava hieman.

Ehkä voit luopua yhtä monesta tavarasta kuin mitä joulu toi uusia tullessaan? Kirja kirjasta, esimerkiksi. Urakka voi tuntua helpommalta, jos sovit itsesi kanssa tietyn ajanjakson, jolloin luovut yhdestä tavarasta päivässä.

Kannattaa suunnitella jo etukäteen, kuinka lähtevät tavarat saadaan mahdollisimman pian oikeasti uusiin osoitteisiin. Lähistöltä voi löytyä jonkin hyväntekeväisyystahon keräyspiste tai myymälä, jonne voi viedä yksittäisiäkin lahjoituksia. Voit myös kerätä tavarat laatikkoon ja toimittaa ne uuteen kohteeseen projektisi päätteeksi.

Valokuvaprojekti: Vuodelle 2013

Voit keskittyä kuvaamaan asioita, joita elämässäsi jo on, ja joita toivot elämääsi myös tulevana vuonna. Ehkä haluat antaa jollekin jo olemassa olevalle lisää aikaa ja tilaa. Ehkä haluat muuttaa jotain, tai haluat jotain ihan uutta.

Pääset haastamaan oman luovuutesi valokuvaamalla toivomiasi tunteita, ajatuksia, mielentiloja ja olotiloja. Samalla voit pohtia, kuinka voit valita tunteesi ja ajatuksesi ihan itse. Tunteissaankin voi liikkua joko omalla mukavuusalueellaan, tai heittäytyä seikkailumielelle ja valita tunteita, joita ei ole tuntenut vähään aikaan.

Voit tehdä tästä intensiivisemmän kuva päivässä -projektin,  mutta se ei ole välttämätöntä. Voit valokuvata sen verran kuin itsestä hyvältä tuntuu.

Perustin Facebook-ryhmän niille, jotka haluavat jakaa valokuvansa muiden osallistujien kesken. Ryhmän seinällä voi julkaista myös pelkät linkit valokuviin, jos julkaiset valokuvasi mieluummin vaikka omassa blogissasi. Projektin voi toteuttaa myös yksityisesti ihan omaksi ilokseen.

Vuodelle 2013 Facebookissa

Olen tässä hetkessä

Villa Varala

Viikko sitten aloitin vuoden kestävät life coach -opinnot täällä Tampereella. Ensimmäisten kolmen päivän aikana puhuimme paljon läsnäolosta, joka on itselleni ollut erityisenä kehittämisen kohteena viime keväästä saakka. Päivien aikana sain jälleen selkeämmän käsityksen siitä, mikä läsnä olemisessa on itselleni vaikeaa, miksi haluan olla täydemmin läsnä, ja mitä läsnäolo minulle tarkoittaa.

Haasteellisinta läsnä olemisessa on se, että ajatukseni harhailevat jatkuvasti lukemattomissa asioissa, ja yleensä myös teen montaa asiaa yhtä aikaa. Taustalla lienee tunne siitä, ettei aika riitä kaikkeen, mitä haluaisin tehdä. Minun on myös vaikea jättää asioita kesken, erityisesti tietenkin silloin, kun tunnen olevani flow-tilassa. Pienten lasten äitinä oleminen on kuitenkin usein juuri sitä – keskeytyksiä toisensa perään ja hyppäämistä tilanteesta toiseen.

En tahdo saada ajatuksiani irti keskeytyneestä työstä, vaikka olisi aika nauttia lasten seurasta. Teen saman työn kahteen kertaan –  ensin päässäni, ja toiseen kertaan sitten, kun oikeasti pääsen tekemään työn loppuun. Enkä puhu nyt siitä, kuinka alitajunta prosessoi työtä tauon aikana, vaan asia pyörii tietoisessa mielessäni, ja estää minua keskittymästä käsillä olevaan hetkeen. Nyt opettelenkin luottamaan siihen, että saan kyllä ajatuksesta kiinni, kun palaan työni ääreen.

Teimme kirjoitusharjoituksen siitä, mitä läsnäolo itse kullekin merkitsee. Harjoitusta edelsi lyhyt rentoutus, jonka huomasin muissakin yhteyksissä itselleni toimivaksi tavaksi keskittyä ja saada ajatuksista kiinni ennen työhön ryhtymistä. Sehän on osaltaan läsnäoloa, rauhoittumista itsensä kuuntelemiseen ja siitä kumpuavien ajatusten jäsentämiseen. Keskittymisvaikeuteni ovat aika luonteva seuraus siitä, etten ole oikeasti tilanteessa läsnä.

Kirjoitin, että läsnäolo on minulle rauhaa, vakautta ja kiireettömyyttä. Olen rauhallisempi ja kärsivällisempi. Pystyn kuuntelemaan paremmin niin itseäni kuin muitakin. Puhun hitaamminen, jolloin ehdin ajatella puhuessanikin enemmän. Läsnäolo on hyvän esiintymisen perusta. Saan yhteyden ihmisiin, joille puhun.

Kirjoitin myös, että läsnäolo vaikuttaa kykyyn ratkaista ongelmia. Kun olen läsnä, teen parempia päätöksiä ja päättäminen on ylipäätään helpompaa. Voin nauttia hetkestä, ja muistan sen myöhemminkin kirkkaana.

Tavoitteeni läsnä olemisessa on, että osaan jättää asioita kesken. Huomaan asioita ja rentoudun siinä, mitä kulloinkin teen. Voin antaa itselleni luvan rauhoittua ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Uskon, että jo pelkästään tästä kumpuava hyvä olo johtaa lopulta tehokkaampaan, kestävämpään ja aidompaan tulokseen kuin monen asian tekeminen yhtä aikaa.

Näiden asioiden pohtimisella on ollut jo selvä vaikutus arkeeni. Teen tietoisia valintoja läsnäolon puolesta, ja etsin toimivia keinoja haastellisiin tilanteisiin.


Valokuvassa opiskelupaikkamme Villa Varala.

Ajatuksia valokuvaprojekteista

Ensimmäinen kosketukseni valokuvaprojekteihin oli Flickrissä keväällä 2008, kun innostuin muiden esimerkistä kokeilemaan 365 -projektia silloisella kamerakännykälläni. 365-projektin ideana on ottaa kuva päivässä vuoden ajan, joka päivä. Toki kuvia tulee otettua enemmänkin, mutta jokaiselta päivältä valitaan yksi kuva projektia varten.

Näin tuollaisen kuva päivässä -projektin valokuvapäiväkirjana, mikä tuntui hyvältä idealta etenkin silloisessa elämänvaiheessa, kun odotin esikoistani ja arvelin kirjoittamisen jäävän vähemmälle. Niin jäi kyllä pian valokuvaaminenkin, mutta vain hetkeksi.

Precious / camera phone diary

Aloitin projektin uudestaan syksyllä 2008, ja tällä kertaa se jatkuikin yhtä soittoa aina kevääseen 2010, jolloin aloin odottaa kuopustamme ja olin monta viikkoa vuoteen omana. Tämän jälkeen tein vielä täyden kierroksen vuonna 2011, ja nyt pidän projektista välivuotta.

Erityisesti minua kiehtoi nähdä kokonainen vuosi valokuvien sarjana. Se oli kantava ajatus niinä hetkinä, kun koko juttu kävi lievästi sanottuna hermoille. Nämä projektit ovatkin olleet hyvänä opettajana pitkäjänteisyyteen ja periksiantamattomuuteen. Toisaalta, kun joitain projekteja on ollut pakko jättää kesken, on pieni sisäinen suorittajani oppinut lopulta hyväksymään senkin.

Getting the fire under control

Kun valokuvaa päivittäin erilaisia asioita, erilaisissa tilanteissa, on vaikea olla tulematta paremmaksi kuvaajaksi. Projekteissa kehitys on palkitsevan selvästi nähtävissä, kun vertaa alku- ja loppupään kuvia. Itselleni erityisesti vuosi 2009 oli tällainen isojen askeleiden vuosi. Ostin ensimmäisen digijärkkärini alkuvuodesta, ja todella paneuduin kuvaamiseen. Valokuvaaminen on muutenkin hyvä keino tuoda erilaisia muutoksia näkyväksi.

Joka päivä ei tietenkään ole ollut aikaa kuvata ajatuksella ja ajan kanssa. Etenkin jälkikasvun kanssa kulkiessa mukana on usein vain taskuun mahtuva pokkari, ja kuvat ovat nopeita räpsäyksiä ohikulkiessa. Siinä onkin ollut täydellisyyden tavoittelijalle taas yksi opin paikka, kun oikein onnistuneen kuvan jälkeen on täytynyt jonon jatkoksi lisätä onneton kuvatus. Pakko, koska vielä pahempaa olisi jättää päivä välistä!

Päivän kuvan valitsemin kymmenien tai jopa satojen kuvien joukosta on tuottanut päänvaivaa ihmiselle, joka ei lähtökohtaisesti ole kovin hyvä tekemään päätöksiä. Joskus tasaväkisen hyviä kuvia on liikaa, joskus ei löydy sitä ainuttakaan, jolloin on valittava vähiten huono. Sen kun on pitkin hampain laittanut nettiin, on ollut lohdullista huomata, kuinka monet muut löytävät kuvasta jotain sellaista hienoa, mitä ei itse ole pettymykseltään osannut nähdä. Siinä oppii armeliaammaksi itselleen.

Whisking eggs / 311-365

Projekteihin on liittynyt siis hyvin olennaisena osana kuvien julkaiseminen. Kaikki projektini löytyvät Flickristä, jonne on vuosien saatossa syntynyt läheinen kaveripiiri eri puolilla maailmaa asuvista ihmisistä. Yhteisöllisyys on tuonut valokuvaamiseen oman ulottuvuutensa. Valokuvat ja arkiset tarinat niiden takana tuovat ihmiset lähelle toisiaan asuinpaikasta huolimatta. Olen oppinut valtavasti kuvaamisesta ja elämästä yleensä. Monista ihmisistä on tullut oikeita ystäviä.

On tehnyt hyvää tarkastella omaa elämäänsä toisten silmin. Monet itselle niin itsestäänselvät asiat ovat olleet muille aivan uusia ilmiöitä. Oma arki ja elinympäristö näyttäytyvät sen vuoksi itsellekin tuoreempana. Asioita on alkanut arvostaa uudella tavalla. Olen oppinut paljon myös Tampereen historiasta ja arkkitehtuurista, kun olen kuvateksteissäni halunnut tarjota enemmänkin taustaa kuvaamistani kohteista.

Around 1880

Kuva päivässä –projektien myötä innostuin lukuisista muistakin valokuvaprojekteista. Olen muun muassa kuvannut samaa kohdetta kerran viikossa läpi vuoden. Siinä ensisijaista on ollut luonnon ja vuodenaikojen kauneus. Luovuuden taas ovat saaneet koetukselle etenkin sellaiset haasteet, joissa kuvataan valmiiksi annettujen teemojen mukaan. Oma lisähaasteeni on aina yrittää tulkita annettuja teemoja mahdollisimman omaperäisesti.

Tällaisista haasteista saa yllättävän paljon iloa arkeen. Suoranainen pelastus ne olivat silloin, kun esikoinen nukkui päiväunet vain vaunuissa, ja kävelin naapurustoa ristiin rastiin päivästä toiseen. Samat maisemat eivät enää haitanneet, kun silmät etsivät kulkiessa eri teemoihin sopivia kohteita. Olen tullut myös huomattavasti rohkeammaksi kuvaajaksi julkisilla paikoilla. Enää ei haittaa ollenkaan kyykkiä milloin missäkin puskassa tai pysähtyä keskelle jalkakäytävää kuvaamaan.

Going nowhere

Pitkän tarinan päätteeksi lyhyesti tiivistäen: Projektien myötä valokuvauksesta on kasvanut minulle yksi tapa hahmottaa elämää, käsitellä asioita ja tunteita, pysähtyä hetkeen, huomata asioita ja katsoa niitä toisin, pitää yhteyttä kavereihin, tallentaa muistoja, ajankuvaa. Vaikka tällä hetkellä kuvaan vähemmän, jonkinlainen kamera kulkee aina mukana – kaiken varalta.

Mieli kaipaa hieman ohjelmointia

Monday morning

Tämän viikon vietän Licensed Practitioner of NLP™ -kurssilla. Tunnelmakuva on napattu eilen, ensimmäisen kurssipäivän alussa.

NLP tulee sanoista neuro-linguistic programming,  neurolingvistinen ohjelmointi. Lyhyesti kuvailtuna se on prosessi, jonka kautta tulee tietoiseksi ajattelustaan, kommunikoinnistaan ja käyttäytymisestään. Tietoisuuden myötä näitä asioita voi kehittää.

Kun keväällä oivalsin, mitä kaikkea haluan tehdä yhdistääkseni elämäni tärkeimmät ja mielekkäimmät asiat, jouduin vastakkain kehittelemieni uskomusten ja ajatusmallien kanssa, joita olin vuosikaudet toistanut itselleni. Ymmärsin, että pahimmassa tapauksessa ne estäisivät minua saamasta haluamani.

Muutos alkoi tuona hetkenä, ja kesän aikana olen pystynyt muuttamaan paljon – edennyt monissa asioissa peräti harppauksin. Samalla on kypsynyt ajatus siitä, että jos niin mahtavia työkaluja todella on tarjolla kuin mitä olen NLP:stä ystäviltäni kuullut, niin totta kai halusin ne käyttööni.

Elämässäni on tapahtumassa isoja asioita, joista haluan kuoria esille koko niiden potentiaalin sen sijaan, että tyytyisin ihan hyvään. Haluan rentoutta ja luottamusta niin ajatuksiini kuin tekemisiini, jotta voisin lakata murehtimasta ja nauttia siitä, että olen vihdoin tekemässä jotain, mikä tuntuu omalta ja tärkeältä.

Nyt siis avoimin mielin aloittamaan toista kurssipäivää!

Inventaarion loppuraportti

Professional organizer –koulutukseen liittyen kiersin kaikki kotimme säilytyspaikat, ja listasin säilyttämäni tavarat. Listan ei tarvinnut olla yksityiskohtainen, vaan luoda yleiskuva asiasta. Samalla halusin luopua turhasta ja järjestää kaiken paikalleen. Koko projekti on nähtävissä tagilla inventaario.

Kotimme ei ollut enää samalla tavalla mahdottomassa kunnossa kuin vielä joitain vuosia sitten, mutta suhtautumiseni tavaroihin tuntuu yksinkertaistuvan jatkuvasti. Jossain vaiheessa huomasin ahdistuvani tavarapaljoudesta, joten luopuminen on käynyt helpommaksi.

Turhasta luopumisen ja hyvän järjestyksen edut omakohtaisesti:

  • Emme välttämättä tarvitse isompaa kotia, vaikka perhekokomme on tuplaantunut.
  • En tarvitsekaan lisää säilytystilaa.
  • Olen viimein oppinut pitämään kodistamme sen ulkoisista puutteista huolimatta.
  • Meille voi tulla vieraita lyhyelläkin varoajalla ilman paniikkia.
  • Tavaroille on omat paikkansa, ja säilytystiloissa on väljyyttä.
  • Koti on helpompi siivota ja se pysyy järjestyksessä.
  • Aikaa ei mene harmitteluun, tuskailuun, tavaroiden etsimiseen tai raivaamiseen.
  • Mieleni on rauhallisempi.
  • Ajatukseni virtaavat vapaammin ja luovuudelle on enemmän tilaa.

Olen viimein saanut kotimme sellaiseksi, että se on helppo siivota. Nautin täysin siemauksin siitä, että meillä on nykyisin aina perussiistiä. Toki lapsiperheen elämä näkyy täällä edelleen, mutta päivän mittaan ehtii hyvin tehdä ylläpitoa kaiken muun lomassa. Ei tarvita siivouspäivää tai muuta erityistä rupeamaa.

Jollekin tällainen on arkipäivää, ehkä joku ei juuri tällaista kaipaakaan. Itselleni tämä on ollut haave koko aikuisikäni ajan. Miten siihen menikin niin kauan, kun se nyt on niin vaivatonta! Joskus pienikin oivallus saa ihmeitä aikaan, kun on valmis tarttumaan toimeen.

My dream came true

Eilen juhlin toistakin toteuttamaani unelmaa.
Olen nyt uunituore professional organizer!

Haluan heittäytyä

En alas sillalta, vaan tilanteisiin – omalla persoonallani.

Ajatus on kuplinut pinnan alla pitkään, mutta muotoutui tietoisemmaksi viime sunnuntaina. Olin menossa kuntosalille, kun huomasin Sh’bam-tunnin alkavan samoihin aikoihin. Olin kokeillut sitä kerran viime talvena, ja vaikka Sh’bam periaatteessa olisi tanssillisena tuntina voinut kuulua suosikkeihini, se tuntui omaan makuuni hieman turhan.. no, jotenkin teennäiseltä. Nyt tuli kuitenkin sellainen olo, että menen! Annan toisen tilaisuuden.

Ohjaaja oli joltain toiselta tunnilta etäisesti tuttu, ei varsinaisesti suosikkini. Tunnin edetessä aloin kuitenkin ihailla hänen heittäytymistään ja kykyä irrotella estoitta. Aivan kuin olisin nähnyt hänet omassa elementissään ensimmäistä kertaa, ja sitä oli oikeasti hauska seurata. Tuollainen välittömyys ja rentous tarttuu väistämättä muihinkin. Kokemus lähetti päässäni liikkeelle jonkinlaisen ajatusketjun, jota koitan tässä hieman jäljittää.

Kouluaikoina en jännittänyt luokan edessä puhumista, vaan olin luonnostani ulospäinsuuntautunut. Sittemmin olen jostain syystä tullut varautuneemmaksi. En ole enää niin herkästi kuuluttanut mielipiteitäni vieraassa seurassa, vaan mieluummin tarkkaillut muita ihmisiä pitkäänkin. Lisäksi vuodet kotiäitinä ovat mahdollistaneet oleilun omalla mukavuusalueella. Olen itse saanut valita kodin ulkopuoliset tilanteet, enkä ole kaivannut erityisiä haasteita sillä tontilla.

Nyt keväällä yllätyin, kuinka vieraiden ihmisten edessä puhuessani poskeni alkoivatkin kuumottaa ja hapuilin sanoissani. Päätin saada varmuuteni takaisin, ja aloin tietoisestikin puhua vieraille ihmisille. Sanoin kauppojen kassoilla muutakin kuin kiitos, vaihdoin pari sanaa yhtä aikaa hissiin astuneen ihmisen kanssa. Tapasin paljon uusia ihmisiä, ja aloin rohkeammin tuoda ajatuksiani julki.

Olen edistynyt asiassa, ja varmaan sen innoittamana esiin on pyrkinyt myös tarve heittäytyä rennommin tilanteisiin. Kun annan persoonani tulla esille, opin itsekin itsestäni enemmän. Kukapa ei haluaisi olla pidetty. Toisaalta on vaikea pitää ihmisestä, joka ei anna itsestään mitään. Sellaista ihmistä on vaikea oppia tuntemaan.

Kaikkia ei tarvitse pystyä miellyttämään, mutta olemalla avoimemmin oma itseni, annan itsestäni enemmän niille, jotka viihtyvät kanssani. Vielä muutama päivä sitten en todellakaan olisi uskonut, että teen näin – julkaisen oman kuvani täällä blogissa. Ajattelin ensin tehdä tämän pelkästään Kirjoittaja-sivulla, mutta tehdään tämä nyt ihan kunnolla, niin on sekin kynnys ylitetty!

Me today

Kuva: Ville Talarmo